Maikkulan kartanoon viehtyy

Olen tällä viikolla pitänyt lomaa väitöskirjasta, ja siksipä eilen olikin aikaa kierrellä Oulussa.

Kävin kyläilemässä Äimäraution siirtolapuutarha-alueella ja täytyy sanoa, että vaikutuin sen kauneudesta ja laajuudesta! Käykää ihmeessä vierailulla vuosittaisena avointen ovien päivänä!

Lounastin Oulun Automuseon yhteydessä olevassa Lounaskahvila Biilissä. Vahva suositus sille! Paikka olikin täynnä tuttuun tapaan, ja kannattaa käydä tutustumassa myös vanhoihin autoihin näyttelyssä.

Toinen suositeltava lounaspaikka on Satamaravintola Toppilassa. Ystäväni kanssa kävimme siellä viime viikolla, ja siellä oli kiva merihenkinen sisustus ja avarat tilat. Ja hyvää ruokaa!

Olen joskus asunut Maikkulassa, ja kävin tyttöä odotellessani Maikkulan kartanon alueella. Se on erittäin viehättävä tilausravintola, jossa olen itse kokouksen merkeissä käynyt.

Kartano ja kahvila ovat avoinna sovitusti ja tilauksesta. Sain kuitenkin yksityisesti kierrellä ja kuvata siellä, kiitos siitä!

Kartanon alueella on paljon nähtävää ja se on mitä hienoin ympäristö esimerkiksi perhejuhlille. Lampaita pääsee ihastelemaan laitumella, ja myös vanhoja koneita on nähtävillä. Saunomismahdollisuuskin Oulujoen rannassa on!

Maikkulan kartanon sivut:

http://www.maikkulankartano.fi/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *