Ride in Oulu Motor Meet ihastutti

Sain sattumalta tietää Oulussa olevasta kaikenlaisten harrasteajoneuvojen meetistä. Ride in Oulu Motor Meet pidettiin Äimäraution raviradalla viikonloppuna. Lähdin uteliaana paikalle, ja ilmakin sattui olemaan todella kaunis ulkona viihtymiseen. Tapahtuman tarkoituksena oli olla matalan kynnyksen paikka autojen esittelemiseen.

Paikalla oli mukavasti porukkaa, ja erilaisia autoja oli lähes koko radan ympäri. Myös moottoripyöriä oli joukossa mukana.

Tunnelma oli todella leppoisa, ja paikalla soitettiin hyvää taustamusiikkia juonnon välillä.

Yleisö pääsi päivän aikana äänestämään kauneimmasta autosta, ja muitakin palkintoja annettiin.

Vaikea sanoa omaa suosikkiani, sillä autoja oli monipuolinen joukko. Löytyi vanhaa Datsunia, jollaisen kyydissä tuli nuorena paljon oltua. Samoin kuplavolkkaria, letukoita ja muita nuoruusmuistoja mieleen tuovia autoja. Camarokin oli paikalla, ja sellaisenkin kyytiä olen joskus saanut. Muistin myös, että itsellä oli aikoinaan Ford Granada, joka oli komea auto.

Autoissa oli tietysti myös komeita ja tehokkaita poppivehkeitä, asiaan kuuluen! Lisäksi paikalla oli hauskannäköisiä asuntovaunujakin.

Hauska päivä, toivottavasti tällaista järjestetään Oulussa uudelleenkin! Kuulemma tapahtumaa onkin jo suunniteltu, ja mukana olisivat katuajotkin. Jäämme odottamaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *