Tyylikkään luonnonläheinen majoitus luontokeskuksessa

Pidätkö valkoisesta sisustustyylistä? Liminganlahden luontokeskuksesta löytyy upeita hotellihuoneita, jotka on sisustettu luonnonläheiseen tyyliin. Kauniit valkoiset puulattiat, korotettu katto ja ihanat yksityiskohdat tilavissa huoneissa.

Minulla oli tilaisuus majoittua joululomalla luontokeskuksessa. Jätin sukulaisvieraat koiran kanssa kotivahdiksi ja matkasin lyhyen matkan kotoani Liminganlahdelle. Hotellihuoneita on kuusi kappaletta, joten majapaikka on rauhallinen.

Huone oli kertakaikkisen ihana, ehkä jopa kivoin hotellihuone, jossa olen ollut. Sisustus oli minun makuuni. Majoituksen kruunasi oma lintutornia muistuttava parvi, josta löytyivät keinut vaikkapa lueskelua varten. Juuri tuollaisia olen kotiinikin haaveillut! Myös höyhenlamppuja olemme tyttäreni kanssa ihastelleet. Ja oi niitä korkeita ikkunoita, joista oli näkymä pihalle.

Iltapäivällä piipahdin luontokeskuksen näyttelyssä ja ulkoilin. Ulkona oli tunnelmallista, sillä valot loivat miellyttävää valoa pimeyden keskelle. Pieni pakkanen kuurasi puut kauniisti.

Huomasin yön yli nukuttuani, etten myöskään saanut huoneessa allergiaoireita. Sitä varmaan edesauttoi se, että tekstiilejä ei ollut liian runsaasti.

Aamupala odotti huoneen jääkaapissa. Aamiainen oli herkullinen ja maistuva sämpylöineen ja muine ruokineen. Huoneen varustukseen kuului vedenkeitin juomatarpeineen, joten kahvitkin sai rauhassa keitellä. Lintuteema jatkui kahvikupeissakin!

Tästä olikin hyvä suunnata rauhallisen aamuhetken jälkeen kotiinpäin. Valoisan tultua olisi hyvin nähnyt myös kierrellä luontopolulla.

Aivan upeaa luonnonrauhaa ihanissa puitteissa!

Yhteistyöpostaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *