Tulvavesiä ja kohinaa Pöyryn padolla Siikajoella

Jännittävä jokavuotinen harrastus on käydä ihailemassa alueemme jokien tulvavesiä, jääpatoja ja koskien kohinaa. Nyt olen vaihtanut uudemman auton, jolla en ihan viitsi lähteä vesien läpi ajelemaan teillä.

Blogia olen kirjoittanut nyt vuoden, ja jännittävää onkin aloittaa uusi kierros. Nimittäin viime kevään ensimmäisiä kirjoituksia oli Pöyryn padolla Siikajoella käyminen.

Sain padosta vinkin ystävältäni ja hän kertoi myös ajo-ohjeet. Revonlahdelta kun lähdetään joen eteläpuolen tietä Siikajoenkylälle päin, niin muutaman kilometrin jälkeen pääsee padolle.

En tunne padon historiaa, mutta vanhalta se näyttää. Ja voi miten vaikuttava näky se nyt olikaan, kun vettä virtasi oikein kunnolla. Tällaisia elämyksiä rakastan!

Tulevana sunnuntaina on tarkoitus käydä Koitelissa vietnamilaisen ystäväopiskelijani kanssa. Pääsemme näkemään jäätilanteen siellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *