Päätalon maisemissa Taivalkoskella

Oletko käynyt kirjailija Kalle Päätalon kotimaisemissa Taivalkoskella? Lähdimme äitini kanssa sukuloimaan Taivalkoskelle, joka onkin lähestulkoon toinen kotipitäjäni. Löysimme silti tälläkin reissulla uutta nähtävää.

Kiertelimme ensin kylällä ja poikkesimme muun muassa Taivalvaaralla. Tästä lähdimme suuntaamaan kohti Jokijärveä parinkymmenen kilometrin päähän. Ajatuksena oli käydä Saijan lomakartanossa, jossa on yksi tuttu työntekijäkin.

Ennen Saijaa kävimme katsomassa Pölkky-kesäteatterin puitteita ja täytyy todeta, että paikka oli aivan upea!

Saijassa on hyvät puitteet majoitukselle sekä erilaisille tilaisuuksille ja juhlille, itsekin olen siellä kerran hääjuhlissa ollut. Katselimme kauniina hellepäivänä ensin pihalla ja sitten kävimme kartanossa kahveilla.

Paluumatkalla piipahdimme vielä Kalle Päätalon kotimökillä, mutta koska olemme aiemminkin siellä käyneet, niin nyt jätimme sisäänpääsyn.

Tulimme taas Taivalkosken kylälle, ja bongasin Yli ajan -sillan kosken lähistöllä. Siellä meni myös ihana metsäpolku, jonne saattaa olla suunnitteilla toimintaa.

Lopuksi vielä melontakeskuksessa, tosin vesi oli nyt koskessa vähänä.

Minulla on parin viikon päästä taas luvassa reissu Koillismaalle, kun majoitun Syötteellä. Pysy siis seuraajana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *