Juuso-karhun taidetta Kempeleessä

Oletko käynyt Kuusamon Suurpetokeskuksessa katsomassa karhuja? Siellähän majailee taidetta tekevä Juuso-karhu.

Nyt oli luvassa harvinaista herkkua eli Juuso-karhun taidenäyttely Kempeleen Zeppeliinissä. Taulut ovat esillä vain lyhyen aikaa, joten riensin paikalle heti ensimmäisenä aukioloviikonloppuna.

Taulut olivat vieläkin hienompia kuin odotin. Väriyhdistelmät olivat kivoja ja näyttely oli hyvin rakennettu. Tauluissa oli tietysti kivoja tassunjälkiä.

Lisäksi näyttelyssä oli mahdollisuus katsoa videolta Juuson taiteen tekemistä. Pasi oli paikan päällä myös esittelemässä.

Pasi kertoikin, että Juuso-karhu voi hyvin ja on tullut isäksi. Taiteen tekeminen maistuu karhulle edelleen! Pasi toivotti vierailijat tervetulleeksi karhuja katsomaan Kuusamoon. Kierrokselle pääsee oppaan kanssa.

Ja tietysti Kempele halii!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *