Ihastuttavassa Villa Kauppilassa Iissä

Olipa kiva ja rentouttava viikonloppureissu Iissä! Kauas ei aina tarvitse kotoa lähteä nauttimaan, niin kuin blogin perusidea onkin. Sain ilon majoittua uudehkossa B&B Villa Kauppilassa, joka sijaitsee jokivarressa lyhyehkön matkan päässä Iin keskustasta. Bed & Breakfast -majoituksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee taidekeskus KulttuuriKauppila, joten nähtävyyksiäkään ei tarvitse kaukaa hakea.

Kaupallinen yhteistyö

Vastaanotto majapaikassa oli lämmin ja rakennus näytti jo ulkoapäin kiehtovalta. Pihapiirissä on myös muita vanhoja rakennuksia. Ja paikka vaikutti heti ensituntumalta ihanan rauhalliselta.

Uniikki vanhan hirsikartanon miljöö miellytti silmää. 1890-luvulla rakennettu paikka on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Kartanon remontti on tehty vanhaa kunnioittaen, kuitenkin majoitusviihtyvyyttä ajatellen.

Voi, miten viehkeä huone oli! Pidin sisustustyylistä ja luonnonläheisistä väreistä. Ikkunoissa pitsiverhot ja kaunis näkymä joelle. Huoneessa oli myös oma wc. Sekä se itselleni tärkeä vedenkeitin murukahveineen kuului varustukseen.

Minulla oli lukemista mukana ja suunnitteilla muutoinkin rauhallinen viikonloppu. Lähdin iltapäivällä tutustumaan Hiastinhaaran luontopolkuun, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Luontopolku olikin oiva valinta, sillä siellä oli todella rauhallista. Maasto oli varsin märkää, mutta tukevilla pitkospuilla pääsi lenkkikengillä etenemään. Kävin perillä saakka laavulla ja lintutornilla. Maasto oli todella luonnontilaista ja oli jännä havaita, että Liminkaan verrattuna kuitenkin erinäköistä.

Illalla sitten rauhallinen saunominen Villa Kauppilassa, hyvät olivat puitteet sielläkin. Ja sängyssä nukkui erinomaisesti. Aamulla sitten nauttimaan aamiaisesta ja se minulle kriittinen munakokkeli oli erittäin hyvää! Vähän vielä ulkomaisemien katselua ja sitten näppärästi kotimatkalle. Ja olin palautunut!

Villa Kauppilan yrittäjä kertookin: “Meille tärkeää on aitous, tunnelmallisuus, rauhallisuus ja henkilökohtainen asiakaspalvelu.” Kiitos B & B Villa Kauppila!

Tässä aiempi postaukseni Iistä ja nähtävyyksistä:

http://terhimustakangas.pallontallaajat.net/2017/06/30/iissa-ymparistotaidetta-ja-vanha-hamina/

2 vastausta artikkeliin ”Ihastuttavassa Villa Kauppilassa Iissä

  1. Kilpailu- ja kuluttujavirasto päivitti viimein 26.4.2019 linjaustaan, jonka tarkoituksena on ohjeistaa yrityksiä ja vaikuttajia siitä, kuinka kaupallisesta yhteistyöstä pitää kuluttajansuojalain mukaan kertoa kuluttajille kohdennetussa vaikuttajamarkkinoinnissa.

    Uusi linjaus selkeyttää olennaisesti merkintätapaa ja antaa bloggaajalle vaihtoehdoiksi sanat mainos tai kaupallinen yhteistyö.

    Kuinka merkintä on tehtävä

    Mainos tai kaupallinen yhteistyö merkintä on sijoitettava heti julkaisun alkuun. Merkintä tulee olla muodossa ”Mainos [Yrityksen] kanssa” tai ”Kaupallisessa yhteistyössä [Yrityksen] kanssa”. Tekstin on oltava riittävän suurikokoista ja sijoitettu siten, että lukija erottaa sen sivun muusta sisällöstä helposti. Jos kaupallinen yhteistyö kattaa useamman kuin yhden julkaisun, jokainen julkaisu on merkittävä samalla tavalla, eikä vain ensimmäistä julkaisua.

  2. Kotimaan asioita on kyllä mukava lukea, mutta olisiko mahdollista että tekisit postauksia myös muistakin kuin kaupallisista kohteista … ?

    Hyvää kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *