Virkistäytymässä ja rentoutumassa Rokualla

Joko olet tutustunut Rokua Geoparkiin? Yksi suosikkikohteitani on Rokuan kansallispuisto. Tällä kertaa lähdimme ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa yhdeksi yöksi Rokua Health & Spa -kylpylähotelliin.

Saimme todella tilavan huoneen, jossa oli erillinen makuuhuone. Oleskeluhuoneessa olivat kätevät kaappisängyt, jotka säästivät tilaa. Ne avattuinakin huone tuntui hyvän kokoiselta.

Huoneistoon kuului myös sauna, mutta sitä emme käyttäneet, sillä kävimme iltasella pulikoimassa hotellin kylpylässä. Se oli taas miellyttävä kokemus, hyvin mahtui uimaan ja nauttimaan poreista.

Hotellin ruoat ovat aivan ehdottoman hyviä. Kävimme päivällisellä, itse otin noutopöydästä ja tytölle tilattiin hampurilainen. Orkesteri viritteli jo kalustoaan iltaa varten, ja soitto olisi alkanut jo yhdeksältä, mikä jäi hieman houkuttamaan.

Kävimme vielä iltakävelyllä kiertämässä viereisen pienen järven. Harrastusmahdollisuuksia olisi ollut enemmänkin, kuten minigolf, mutta nyt olimme etupäässä levon ja juttelemisen tarpeessa. Illalla nautittiin hiljaisuudesta.

Seuraavana aamuna tietysti aamupalalle ja kahvittelemaan. Aamiaispöytä ei tälläkään kertaa pettänyt. Tämän jälkeen oli mukava lähteä suunnittelemallemme patikkaretkelle.

Päädyimme lähtemään Pookin polun 5 – 6 kilometrin mittaiselle lenkille. Siirryimme Pookivaaran pysäköintialueelle, josta oli noin kilometrin matka vaaran näköalapaikalle. Tiedän, että näkötorniin pystyy kiipeämään, muttemme silti uskaltaneet! Ystäväni tytär päätti evästauon jälkeen palata tästä takaisin ja me jatkoimme matkaa Pookin polulla.

Mäntymetsä on kaunista ja maasto vaihtelevaa. Saavuimme pienelle järvelle, jossa näkymä oli todella kaunis tyynine vedenpintoineen. Kiersimme järveä, jonka toisella puolella oli levähdyspaikka. Tässä toinen evästauko.

Mutta sitten sattui: tyttö olikin lähtenyt eri reitille, josta hänen piti palata takaisin Pookivaaralle. Niinpä päätimme palata tuloreittiämme takaisin, jotta pääsemme jatkamaan yhdessä autolle. Alueella kun risteilee varsin paljon polkuja.

Menimme toista reittiä takaisin vaaralta ja tutustuimme samalla uusittuun maastopyöräreittiin. Liikkeellä olikin muutamia pyöräilijöitä patikoijien lisäksi. Saimme tässä ihan hyvänpituisen lenkin ja olimme tyytyväisiä kotimatkalle lähtiessämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *