Kotoisa Jaanan puoti Oulussa

Ennätin ennen pandemiaa paikantaa Oulun kauppahallissa aiemmin toimineen Jaanan puodin, jossa myydään leipomotuotteita kahvilassa. Tämänhetkisen epidemian jälkeen on hyvä suosia tällaisia pieniä yrittäjiä, joten teen päivityksen jo nyt.

Olin aamuvarhaisella liikkeellä ja Jaana otti minut lämpimästi vastaan. Aamun tuotteet olivat juuri saapumassa, mutta kahvia ja lämpimiä piirakoita löytyi. Herkullinen perunapiirakka olikin hyvä aamupala.

Tuotteita Jaanalle tulee sekä lähileipomoista että pienistä leipomoista kauempaakin. Minulla tarttui mukaan tervaleipä, jota sitten maistelin kotona. Muutama asiakas kävi kahvitellessani myös noutamassa tuotteita mukaan. Kahvilan ystävällinen palvelu jäi mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *