Ulkoilemassa Sanginjoen Lemmenpolulla Oulussa

Kaipaatko vinkkiä kivasta ulkoilukohteesta? Oulusta löytyy esimerkiksi Sanginjoen ympäristö, joka sopii hyvin siihen tarkoitukseen.

Olen kerran kesällä käynyt Sanginjoen Lemmenpolulla. Päätimme nyt ystäväni kanssa suunnata sinne pienestä räntäsateesta huolimatta. Ja kannatti, sillä paikan päällä paistoi aurinko.

Jätimme auton tien varteen ja kävelimme pienen matkan Lemmenpolun nuotiopaikalle. Yksi seurue oli paikalla, joten ruuhkaa ei ollut.

Jokinäkymä on kaunis ja jäät olivat osin lähteneet. Käveleskelimme polkua jokivarressa eteenpäin ja löysimme toisenkin nuotiopaikan. Se oli juuri vapautumassa, joten evästauko olisi ollut mahdollinen. Meillä ei tällä kertaa kuitenkaan ollut mitään mukana.

Kävimme vielä polkua toiseen suuntaan ja suunnittelimme ympäristöön laajempaa tutustumista kesäaikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *