Uusia luontokohteita Raahen suunnilla

Ei uskoisi, miten entiseltä kotipaikkakunnalta löytyy aina uutta nähtävää! Kaverini asuu Raahessa ja hän oli kartoittanut meille käyntikohteita.

Suuntasimme aluksi Aittalahdelle, jossa oli nuotiopaikan lisäksi rautainen lintutorni. Tämä rakennelma liittyi tietysti Rautaruukkiin. Torni oli helppokulkuinen ja täälläkin olimme ainoat kävijät.

Tästä ajoimme Varviin, josta lähti luontopolku. Kävimme Varvin kyläyhdistyksen kotaa katsomassa ja tapasimme siellä kyläyhdistyksen ihmisiä. Varvinpooki oli hieno ja tilava, ja sinne tulee ottaa omat puut mukaan.

Siirryimme Lapaluodon Maivaperälle, jolle samainen luontopolku päättyi. Täällä oli nähtävillä vanha silta meren rannalla. Pari virvelöijää oli paikalla. Myös entinen sahan rakennus oli näyttävän näköinen.

Sitten kävimme vielä Mikonkarissa, joka onkin tuttu paikka. Olin kuitenkin saanut tiedon, että uimarannalla on uusi tulentekopaikka. Oikein kiva olikin, eikä täälläkään ihmisiä näkynyt. Joten tulimme siihen tulokseen, että paikan voi testata jo tänä keväänä.

Lopuksi piti vielä nähdä mediassakin ollut “Suomen turhin silta”. Se löytyi sairaalan takana olevalta alueelta. Eikä silta ihan turha ollut, vaikka olikin jykevärakenteinen!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *