Perinteisesti Koitelinkoskella Oulussa

Joko tunnet yhden Oulun helmistä, eli Koitelinkosken Kiimingissä? Minulla on ollut tapana käydä siellä vähintään kesäisin, mutta nähtävää on kaikkina vuodenaikoina.

Nyt olivat jäät jo ennättäneet lähteä joesta. Ihmisiä ei ollut kovin paljon liikkeellä ja esimerkiksi vapaita nuotiopaikkoja olisi ollut. Vaan tällekään reissulle ei sattunut evästä mukaan!

Kiertelimme tyttäreni kanssa lähes kaikki alueen polut. Erityisesti pitkospuut olivat kivat ja vähän kiipeiltiin kallioillakin joen äärellä. Koski kuohui komeasti.

Ensi kerralla makkarat ynnä muut tykötarpeet mukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *