Taivalkoskella riittää nähtävää

Taivalkoski on minulle tuttu pitäjä, sillä mummoni asui siellä ja olen koko ikäni kulkenut Koillismaalla. Taannoin lähdimme miesystäväni ja äitini kanssa käymään sukuloimassa. Tällä reissulla olikin hyvä esitellä miehelle Taivalkosken nähtävyyksiä. Hetken kun mietin, niin löytyyhän niitä!

Ajelimme ensin Taivalvaaran hiihtokeskuksen maastoihin. Kävimme sekä rinteen juurella että päällä. Viimeksi olen joskus nuorena käynyt laskettelemassa siellä. Hyppytornilta on hyvät näkymät ja myös hotelli Herkko on matkan varrella.

Sitten suuntasimme kylälle ja Jalavan kauppaan. Siellä on viihtyisässä miljöössä monenlaista tavaraa ja pirttikahvila. Itse kiinnostuin kenkähyllystä.

Kylällä kiersimme myös torialueen Päätalo-taidetta ja muistomerkkiä katsomassa. Jokijärvelle emme tällä reissulla lähteneet, se jää myöhempään.

Kävimme myös teollisuusalueella ja Kostonjoen lähettyvillä. Hieman piti kierrellä, kun en muistanut enää kaikkia reittejä.

No tietysti on sitten itse koski ja melontakeskus. Ajoimme melontakeskukselle parkkiin ja kävimme siitä ihastelemassa koskea ja jokea. Varmasti aika vauhdit saisi melomalla! Joen ympäristössä pääsee myös kävelemään puiston puolelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *