Jäätietä pitkin Hailuodossa

Viime viikonloppuna avattiin parin vuoden tauon jälkeen jäätie Hailuodon saareen. Sen suosio yllätti saarelaisetkin! Koko viikonlopun ajan liikennettä oli runsaasti ja saaren päässä oleva Marjaniemi oli jopa ruuhkautunut.

Me ennätimme jäätielle lauantaina myöhään iltapäivällä vielä valoisan aikaan. Silloin liikennettä ei enää ollut kovin paljon.

Vaikka alkoi hämärtyä, niin ajomatkalla näki merimaisemia. Tiehän on noin kymmenen kilometriä pitkä. Jäätietä pitkin oli hyvä ajella. Perille päästyä pysähdyimme Hailuodon lauttarannassa, josta käännyimme takaisin.

Palatessa kävimme vielä hodareilla Oulunsalossa. Suunnitelmissa on ollut testata uuden Kise-pubin burgerit, mutta saa nähdä milloin muuton tiimellyksessä sinne ennätämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *