Monipuolinen Vihreä Pysäkki Pellossa

Pidätkö Pentikin tuotteista sekä muusta yhtä mukavasta? Pellon reissulla kävin vakiokohteessani Vihreällä Pysäkillä, joka on Pellon keskustasta vähän matkaa Muonioon päin.

Olimme tosiaan sukuloimassa Pellossa, jossa olemme aiemminkin käyneet. Lunta oli mukavasti ja Ira-koira oli siitä ja uusista lenkkimaisemista aivan innoissaan.

Vihreä Pysäkki on siis monipuolinen tauko- ja ostospaikka. Aluksi menimme Pentikin myymälään, jossa oli aivan ihastuttavasti laitettu joulua. Pentikin astiat ovat todella kauniita, ja minulla onkin niitä jonkin verran, sillä olen usein käynyt myös Posion tehtaanmyymälässä. Molemmista myymälöistä saa myös kakkoslaadun astioita, joissa niissäkään ei yleensä ole juuri moittimista.

Tällä kertaa mukaan tarttui Kaisla-käsipyyhkeitä, sillä minulla on vuodevaatteita samaa sarjaa. Ne ovat todella kauniita ja laadukkaita.

Seuraavaksi Seita-shoppiin. Siellä on kauniisti esille aseteltuja erilaisia sisustustuotteita. Aiemmin olen tehnyt kiinnostavia hankintoja sieltäkin. Esimerkiksi pallovaloja on hurjan monipuolinen valikoima. Nyt tyydyin kuvaamaan!

Marimekon myymälä pitää mainita myös, siellä en tällä kertaa käynyt. Pysäkiltä saa myös kivoja matkamuistoja.

Lopuksi kahvittelimme vielä alakerran Ravintola Grannissa. Se on myös mainio lounaspaikka, ja ravintolasta on kauniit näkymät.

Suosittelen lämpimästi poikkeamaan Vihreällä Pysäkillä! Pellosta on helppo piipahtaa myös Ruotsin puolella. Lisäksi kävimme katsomassa hiihtokeskus Ritavalkeaa, jonne on rakennettu uusia rinnemökkejä.

Minnan taidekodissa odotetaan joulua

Haluaisitko kurkistaa kuvataiteilija Minna L. Immosen kotiin ja työtiloihin? Nyt se onnistuu, sillä pääsin vierailemaan Minnan luona tutustumassa joulunalustunnelmiin.

Minna onkin minulle tuttu vuosien takaa, sillä olen kerran haastatellut häntä radioon. Nyt jutustelimme vähän erityyppisesti Minnan työstä.

Minna Immonen on siis oulunsalolainen, tätä nykyä oululainen, kuvataiteilija, kuvittaja ja suunnittelija. Hänen korttinsa ovat laajasti tunnettuja ja monenikäisten suosiossa. Minnan kädenjälkeä on myös muun muasssa Arabian, Havin ja Unicefin tuotteissa. Kirjapajan kanssa Minna on tehnyt jo pitkään yhteistyötä, ja kirjastoalalla olleena tiedän, että Minnan kuvittamat runokirjat ovat aivan upeita. Nyt onkin ilmestynyt uusi kirja, josta myös kuva tässä.

Kyselin tietysti, mitä taiteilijalla nyt on työn alla. Tällä hetkellä on työstetty tulevana kesänä ilmestyviä kukka-aiheisia postimerkkejä. Ensi vuoden alussa ilmestyy myös kukkakalenteri, joka on ikikalenteri syntymäpäiville. Minulla on itsellänikin ollut Minnan kalentereita useita vuosia, sillä kuvitukset ovat todella viehättäviä.

Luonnollisesti joulusesonki näkyy nyt, joten joulukortit ovat työn alla. Minna on tehnyt yhteistyötä myös Puttipajan kanssa (oletteko nähneet Puttipajan ihastuttavia kynttilöitä!) ja tontut ovat nyt valloittamassa maailmaa! Minnan kädenjälkeä voi nähdä myös esim. Paletin lahjapapereissa, kasseissa, magneeteissa jne. Myös Suomi100-teemaa on hyödynnetty.

Halusin tietää, mikä Minnan työssä on hauskinta: se on vesiväreillä maalaaminen, sillä siinä on taikaa ja tunnelmaa.

Minna-Kortti on pitkään toiminut perheyritys. Minnan mies Lauri Laukkanen hoitaa täysin yrityksen pyörittämisen ja osa lapsista on myös töissä perheyrityksessä. Tällä hetkellä panostetaan voimakkaasti verkkokauppaan, sillä Minnan tuotteita ei markettien hyllyiltä löydy.

Minnan työpaja on laajentunut pikku hiljaa. Minna tykkää tehdä työtään kotona, mutta työtiloja löytyy myös piharakennuksista. Pääsin itse kurkistamaan verkkokaupan toimitilaan ja varastoon.

Pyysin Minnalta terveisiä blogini lukijoille. Minna halusi kertoa, että pitää pohjoisen luontoa ihmeellisenä ja ainutlaatuisena. Esimerkiksi revontulet ja metsä ovat hänen työnsä innoittajia.

Tällaisella saatteella Puttipajan tontut kulkevat: “Jokaisen nutun alla on pieni sydän, jonka tehtävänä on saada sinut uskomaan ripaukseen suloisinta joulusatua.”

Olin erittäin viehättynyt Minnan työstä, tuotteista ja kodista. Kauneus ja pienet yksityiskohdat olivat näkyvillä koko kodin sisustuksessa. Uskon, että tämä ympäristö todella inspiroi Minnaa työssään ja myös perheen tuki on tärkeä.

Yhteistyöpostaus