Upea Amos Rex Helsingissä ja piipahdus Lappeenrannassa

Helsingin reissullani tuli odotettu tilaisuus päästä tutustumaan uuteen taidemuseoon Amos Rexiin. Museoon oli jonoa ulos asti, mutta jono eteni yllättävän nopeasti.

Sisällä avautui mielenkiintoisen näköisiä tiloja. Itse näyttely on kellarikerroksessa. Näyttelyyn mentäessä joutui kuin uuteen maailmaan, sillä liikkuva kuva osallisti ihmiset taiteeseen. Museon näyttelyt ovat vaihtuvia, ja nyt oli esillä TeamLabin Massless -teoksia.

Myös perinteinen taulunäyttely löytyi. Tämä jälki-impressionistinen kokoelma on pysyvästi esillä.

Museon jälkeen piipahdin joulutorin kautta Kampin kauppakeskuksessa, joka on yksi suosikkejani.

Seuraavana päivänä junailin Lappeenrantaan Saimaan ammattikorkeakouluun työpalaveriin. Saimme tutustua oppilaitoksen tiloihin. Ammattikorkeakoulu toimii samoissa tiloissa Teknillisen yliopiston kanssa, joten näimme muun muassa mielenkiintoisia laboratorioita.

Lappeenrannassahan olen vieraillut yhtenä pääsiäisenä, jolloin kävin linnoituksella. Lappeenranta on ehdottomasti yksi paikka, jossa haluaisin käydä kesällä. Esimerkiksi risteily Venäjän puolelle olisi upea kokea.

Hyvä reissu kaiken kaikkiaan!

Uudessa Oodissa ja Vaakunassa Helsingissä

Kävin joulun alla työreissulla Lappeenrannassa, ja olin samalla reissulla Helsingissä. Kaupunkiin päästyäni minun piti heti päästä uuteen keskustakirjasto Oodiin. Se olikin vain kivenheiton päässä rautatieasemalta.

Oodi avautui valoisana ja avarana. Pidin luonnonläheisestä sisustuksesta ja aaltoilevasta tyylistä. Mieleeni tuli kotipaikkakuntani Limingan luonto!

Kirjastoon tulee varmasti mentyä toistekin, ja nyt jäikin kutkuttamaan vielä suljettuna oleva kakkoskerros.

Majoitus minulla oli myös kivenheiton päässä rautatieasemalta hotelli Vaakunassa. Se onkin entuudestaan tuttu paikka ja varma valinta reissuille.

Seuraavassa postauksessa päästään kurkistamaan Amos Rexiin ja Lappeenrantaan, jossa tosin en nähtävyyksiä tällä matkalla ennättänyt käydä! Mutta sitä ennen toivotan kaikille lukijoilleni ihanaista joulun aikaa!

 

Kouluttautumassa upeassa Taitotalossa Helsingissä

Kävin pari päivää kouluttautumassa laatuasioihin Helsingissä. Koulutuspaikkana oli Taitotalon kongressikeskus Helsingin Pitäjänmäessä. Taitotalo sijaitsee Amiedun tiloissa. Amiedu on ammatillinen aikuiskoulutuskeskus.

Suurin jännitys oli bussimatka Tuusulasta siskon luota Taitotalolle. Bussinvaihto sujui kuitenkin mainiosti hyvillä opastuksilla ja perillä Taitotalossa odotti herkullinen aamiainen.

Tilat olivat todella ihastuttavat, aulassa oli viihtyisiä oleskelutiloja ja myös kokoustilat olivat mukavan näköisiä.

Lounas tarjoiltiin pöytiin ja annokset olivat todella näyttävästi asetellut sekä herkullisen makuiset. Kokkiopiskelijat pääsevät toden teolla harjoittelemaan Amiedussa sekä oppilasravintolan että kongressikeskuksen puolella.

Ensimmäisenä päivänä kuvasin menun, mutta toisen päivän annokset näkyvät kuvissa: alkuruokana feta-pinaattipiirakka, kalaa pääruoaksi ja jäädykettä jälkiruoaksi.

Tykkäsin myös ravintolan tyylistä ja valoisuudesta. Kuulinkin, että tilat oli vastikään remontoitu.

Koulutuspäivät olivat antoisat ja sain sekä teorian että käytännön oppia. Iso oivallus oli se, kuinka yhdistän menossa olevat palvelumuotoilun opintoni laatutyöhön.

Iltapäiväkahvit olivat myös maistuvat ja niillä oli tarjolla kauniit kakkuvalikoimat sekä hedelmiä.

Paluumatkalla menin junalla keskustaan ja Kampista osuin samaan bussiin naisen kanssa, joka aamulla oli opastanut bussinvaihdossa. Olikin mukava vaihtaa kuulumiset päivän kulusta!

Kiva, että koulutus jatkuu vielä keväämmällä!

Lounastauolla Helsingin katukuvaa

Olin viime viikolla Helsingissä kouluttautumassa ja pääsin samalle päivälle sekä kastumaan sateessa että nauttimaan auringosta. Koulutus oli Tieteiden talolla ja piipahdin aurinkoisella lounastauolla jaloittelemassa ja tutkimassa näkymiä.

Kävelin jonkin matkaa Esplanadia pitkin Kauppatorin ohi. Viime kesän hitti Sauna oli Kauppatorin laidalla. Presidentin linnassa näkyi tuttuun tapaan vartio paikalla. Kauppojen näyteikkunoissa alkaa pikkuhiljaa joulu näkyä. Vihreää nurmeakin vielä löytyi. Upeat vanhat rakennukset ovat ihastuttavia.

Aamukahvin ennätin nauttia Kampin ostoskeskuksen Espresso Housesta ja tykästyin paikkaan todella! Suuren suuret kupit kahvia sai nauttia lokoisasti sohvalla imien sisustuksen yksityiskohtia. Aina ihana pääkaupunkimme!