Kotoisaa majoitusta Iin Silloilla

Kaupallinen yhteistyö

Aivan Iin keskustan kupeesta löytyy viihtyisä leirintäalue Iin Sillat, luonnollisesti joen rannalta. Majoituin tilavassa huoneessa, joka oli varustettu keittiöllä ja saunalla. Huoneistot ovat remontoituja, sillä leirintäalueella on jo pitkä historia.

Majoituspaikkoja alueella on noin 70, jonka lisäksi asuntovaunupaikat. Melissa on toiminut neljä vuotta yrittäjänä alueella, ja hänen aikanaan aluetta on uudistettu. Tänä kesänä on valmistunut uusi ravintola.

Pääsinkin ravintolaan nauttimaan päivällisestä. Sattui vielä niin kivasti, että opiskelija oli suorittamassa opintoihin kuuluvaa näyttöä. Hän laittoikin parastaan ruokien valmistuksessa ja tarjoilussa.

Aluksi talon sämpylöitä, jotka olivat todella ihania. Tämän jälkeen sai nautiskella samettisen pehmeästä porkkana-inkivääri-keitosta. Pääruoaksi otin lohimedaljongin lisukkeineen. Annos oli todella täyttävä ja vielä piti mahduttaa marjapiirakka kahvin kera jälkiruoaksi. Nautin kovasti kunnon ateriasta.

Tämän jälkeen lähdin lämmittämään huoneeni saunaa. Olin töistä ja muusta aika väsynyt, joten muuta iltaohjelmaa ei tarvinnut. Venesauna olisi myös ollut käytössä, mutta jätin sen nyt väliin.

Makoisien unien jälkeen pääsin vielä varhaiselle aamiaiselle ennen kotiinlähtöä. Kaiken kaikkiaan reissu oli tosi mukava ja rentouttava. Paikka oli kotoisa ja idyllisen viihtyisä.

Aiemmilla Iin reissuillani olen käynyt muun muassa Hiastinhaaran luontopolulla, ympäristötaidepuistossa sekä Iin Vanhassa Haminassa. Tästä postauksesta löydät kahdesta viimeisestä juttua.

http://terhimustakangas.pallontallaajat.net/2017/06/30/iissa-ymparistotaidetta-ja-vanha-hamina/

Ihastuttavassa Villa Kauppilassa Iissä

Olipa kiva ja rentouttava viikonloppureissu Iissä! Kauas ei aina tarvitse kotoa lähteä nauttimaan, niin kuin blogin perusidea onkin. Sain ilon majoittua uudehkossa B&B Villa Kauppilassa, joka sijaitsee jokivarressa lyhyehkön matkan päässä Iin keskustasta. Bed & Breakfast -majoituksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee taidekeskus KulttuuriKauppila, joten nähtävyyksiäkään ei tarvitse kaukaa hakea.

Kaupallinen yhteistyö

Vastaanotto majapaikassa oli lämmin ja rakennus näytti jo ulkoapäin kiehtovalta. Pihapiirissä on myös muita vanhoja rakennuksia. Ja paikka vaikutti heti ensituntumalta ihanan rauhalliselta.

Uniikki vanhan hirsikartanon miljöö miellytti silmää. 1890-luvulla rakennettu paikka on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Kartanon remontti on tehty vanhaa kunnioittaen, kuitenkin majoitusviihtyvyyttä ajatellen.

Voi, miten viehkeä huone oli! Pidin sisustustyylistä ja luonnonläheisistä väreistä. Ikkunoissa pitsiverhot ja kaunis näkymä joelle. Huoneessa oli myös oma wc. Sekä se itselleni tärkeä vedenkeitin murukahveineen kuului varustukseen.

Minulla oli lukemista mukana ja suunnitteilla muutoinkin rauhallinen viikonloppu. Lähdin iltapäivällä tutustumaan Hiastinhaaran luontopolkuun, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Luontopolku olikin oiva valinta, sillä siellä oli todella rauhallista. Maasto oli varsin märkää, mutta tukevilla pitkospuilla pääsi lenkkikengillä etenemään. Kävin perillä saakka laavulla ja lintutornilla. Maasto oli todella luonnontilaista ja oli jännä havaita, että Liminkaan verrattuna kuitenkin erinäköistä.

Illalla sitten rauhallinen saunominen Villa Kauppilassa, hyvät olivat puitteet sielläkin. Ja sängyssä nukkui erinomaisesti. Aamulla sitten nauttimaan aamiaisesta ja se minulle kriittinen munakokkeli oli erittäin hyvää! Vähän vielä ulkomaisemien katselua ja sitten näppärästi kotimatkalle. Ja olin palautunut!

Villa Kauppilan yrittäjä kertookin: “Meille tärkeää on aitous, tunnelmallisuus, rauhallisuus ja henkilökohtainen asiakaspalvelu.” Kiitos B & B Villa Kauppila!

Tässä aiempi postaukseni Iistä ja nähtävyyksistä:

http://terhimustakangas.pallontallaajat.net/2017/06/30/iissa-ymparistotaidetta-ja-vanha-hamina/

Makoisat burgerit Nelos-Grilliltä Iistä

Oletko huomannut nelostiellä liikkuessasi Iissä sijaitsevaa Nelos-Grilliä? Tämä vaaleanpunainen rakennus kätkee sisäänsä todellisen elämyksen. Amerikkalaisen 50-luvun tyylin mukainen sisustus hivelee silmää. Eikä siinä vielä kaikki, sillä grillin sisä- ja ulkotiloihin on koottu koko joukko vanhaa tavaraa katseltavaksi.

Grilli on viihtyisä ja tilava. Burgerit ovat itsetehtyjä ja majoneeseille on omat reseptit. Olimme siis kaveriperheen kanssa tulossa edellisen postauksen Ranuan reissulta ja pysähdyimme burgereille.

Päädyin itse Mahtineloseen, ja kun sain annoksen, niin ensimmäinen kysymykseni oli, että saako loput kotipakettiin?! No tässä kävi kuitenkin niin, että sain koko annoksen syötyä, sillä olihan se niin hyvääkin. Kavereille burgerit maistuivat myös ja olimme tyytyväisiä rauhalliseen ilmapiiriin ja mukavaan palveluun.

Ehdottomasti pysähdytään toistekin tai ajellaan jopa asiasta tehden!

Iissä ympäristötaidetta ja vanha Hamina

Paikallislehti kävi haastattelemassa minua, ja siinä yhteydessä tuli monia kehittämisideoita tähän blogiin liittyen. Minun pitääkin varata ensi viikolle kokonainen päivä jatkokehittelyä varten! Otan siis mielelläni nyt vastaan ideoita ja toiveita blogiin, ja niitä voi laittaa vaikka kommentteihin.

Lukijat ovat varmaan jo saattaneet ihmetelläkin, että miten ihmeessä ennätän kiertää näin paljon! Syy on siinä, että olen kesän ajan vapaalla työstä ja kirjoitan väitöskirjaa. Kun päivän kirjoittaa, niin on mukava illaksi vaihtaa maisemia ja lähteä kiertämään kiinnostavia paikkoja. Mutta täytyy sanoa, että tänä aamuna piti jo laittaa kello soimaan, että ennättää kirjoittaa postaukset!

Äidilläni on alkanut kesäloma, niinpä hän lähti matkaseuraksi Iihin. Iissä tulee harvoin käytyä, mutta loppujen lopuksi sinne ei ole Oulusta nelostietä edes pitkä matka.

Päätimme käydä ulkokohteissa ja ensin poikkesimme keskustasta Ympäristötaidepuistoon. Se oli viehättävällä paikalla jokirannassa.

Aluksi näimme Iin vanhan pappilan, joka oli kyllä komea ja suuri rakennus! Pappilan kulmilta lähti polku puistoon, jossa pääsi tutustumaan KulttuuriKauppilan ympäristötaiteeseen.

Iin vanha pappila

Tämä Ruustinnanreitti kiersi jokirannassa lenkin, ja luonnon seasta löytyi monenmoisia taideteoksia! Ne sulautuivat luontoon, mutta erottuivat kuitenkin osa hätkähdyttävästikin.

Ruustinnanreitti

ET

Nimikyltti

Puiston rannasssa

Monimuotoista taidetta

Taidepuistosta siirryimme Iin vanhaan Haminaan. Siellä pääsee kiertämään vanhaa Iitä, joka on yhä hyvinkin asutettu alue. Vanhojen rakennusten sekaan oli rakennettu uutta kuitenkin ympäristöön sulautuen. Yksi kiinnostava kohde oli myynnissäkin!

Iin Wanha Hamina

Haminan taloja

Haminan raittia

Rauhaisaa tunnelmaa

Kiehtovaa historiaa

Kierroksen päätteeksi palasimme kirkon läheisyyteen museoalueelle. Museoalue yllätti monipuolisuudellaan: siellä oli kotiseutumuseon lisäksi myös uittomuseo sekä kalastusmuseo.

Museoalueella

Museossa

Piipahdimme reissun päätteeksi vielä museokahvila Huilingissa. Se oli viihtyisä paikka, ja kahvittelun päätteeksi löysimme vielä rakennuksen yläkerrasta haminalaisen huoneen ja savottakämpän sisustukset.

Museokahvila

Kahvilassa

Savottakämppä

Kauniina päivänä oli mukava kierrellä kävellen kaikessa rauhassa näitä ulkokohteita. Iihin kannattaa poiketa, ja vinkkinä muuten, että tämän viikon sunnuntaina siellä on Huilinki soi -musiikkitapahtuma museoalueella!

Kirkko Haminan lähistöllä