Oulun klassikoita: Kauppatori

Ystäväni kanssa tapasimme Oulun Kauppatorilla eli Torinrannassa. Siellä olikin kovasti väkeä.

Torin kuuluisin nähtävyys on Toripolliisi, joka on myös suosittu kohtaamispaikka. Nytkin oli valokuvien ottajia runsaasti patsaalla!

Kauppahallista saa monenmoista herkkua ympäri vuoden. Hienoja nähtävyyksiä ovat myös torilla ja rannassa olevat aitat, joissa on muun muassa kahviloita ja suosittu Pannukakkuravintola.

Tori on täynnä markkinakojuja ja katuruoan myyjiä. Rannasta on näkymät merelle, ja ranta on myös suosittu nuorten ajanviettopaikka. Oulun Kaupunginteatteri ja kirjasto ovat kivenheiton päässä torilta, ja nekin ovat nähtävyyksiä sinänsä.

Tori on ehdoton kesäkohde! Mansikoita, kahvia ja niin edelleen! Tuttujen tapaamista ja ajanviettoa.

Tonttuelämyksiä 7 sillan saaristossa

Nyt koitti odotettu osuus, kun lähdimme ystäväni kanssa Pietarsaaresta 7 sillan saaristotielle kohti Kokkolaa. Tien nimihän tulee siitä, että tällä seututiellä ylitetään seitsemän siltaa, joiden havaitsimmekin olevan suhteellisen tiiviisti noin kolmenkymmenen kilometrin matkalla.

Osa silloista oli aika lyhyitä, koska saaret olivat lähellä toisiaan. Meren läheisyyden pääsi saaristossa kuitenkin tuntemaan.

Mukavan matkan päässä oli Larsmon eli Luodon kunta. Kylällä erottui heti uusi kirjastotalo. Emme käyneet tutustumassa siihen, mutta tiedän, että se on upeasti sisustettukin.

Ystäväni oli kuullut Tyynelän Tontuista, ja sinnehän löysimmekin kohta Luodon kylän jälkeen. Ai että, miten ihana paikka! Tonttutaloa voi suositella sekä lapsille että aikuisille.

Tyynelässä oli monenlaista nähtävää. Tonttutalon jätimme loppuhuipennukseksi ja kävimme ensin piharakennuksissa. Niissä oli muun muassa lelupajaa, puotia, suutaria ja monenmoista muuta entisajan tyyliin. Tonttuja löytyi sieltä täältä työn lomasta.

Myymälässä oli kertakaikkisen upeita tonttujulisteita, joita muistan lapsuuteni jouluista olleen kodissamme. Jouluteeman lisäksi löytyi upeita kuvasommitelmia tonttujen kesätouhuista.

Tonttutalossa sitten olikin silmien täydeltä tavaraa. Tietysti tonttuja, mutta paljon upeaa antiikkia. Sisustuksessa oli muun muassa kaunis juhlakahvipöytä ja hääteema. Tyynelän omistaja onkin tehnyt uransa antiikkikauppiaana, joten hänellä on löytöjä pitkältä ajalta. Kuulemma kuitenkin vieläkin tekee uusia löytöjä, vaikka talot ovatkin jo täynnä!

Lopuksi vielä kahvittelimme tuoksuvien pullien äärellä. Sielläkin sai seurata tonttujen elämää ja nauttia kauniista sisustuksesta.

Tämän jälkeen jatkoimme matkaa saaristotietä pitkin kohti Kokkolaa. Vattungin sillalla oli levähdyspaikka, josta pääsimme katsomaan merinäkymää.

Todella kiva seututie ja kompakti matkakokonaisuus, tämä oli meille todellinen löytö! Seuraavaksi odottivatkin elämykset Kokkolassa, josta juttua myöhemmin.

Perunapitäjä Tyrnävällä

Lähdimme käymään naapurikunnassa Tyrnävällä, joka on kuuluisa etenkin perunoista. Jo nelostieltä Tyrnävälle ajaessa näkeekin laajoja perunapeltoja.

Kylällä on useita hienoja rakennuksia. Aluksi kävimme kotiseututalon pihalla, ja samassa pihapiirissä on myös Maatalouskonemuseo.

Kotiseututalo

Tämän jälkeen siirtyminen Myllyn alueelle, joka on ihan kylän pinnassa. Myllykirjasto on todella upea paikka! Se on sisältä kauniin valoisa ja viihtyisä.

Myllykirjasto

Lounaspaikaksi kannattaa vinkata ravintola Pömilää, josta saa hyvää kotiruokaa mainion palvelun kera. Nyt heinäkuun ajan Pömilä lomailee.

Ravintola Pömilä

Lähdimme vielä keskustasta Kylmälänkylän suuntaan, josta on parikymmentä kilometriä Suutarinjärvelle. Siellä on mukava uimaranta ja makkaranpaistokota. Veneilyynkin sopiva paikka.

Suutarinjärvi

Kylmälänkyläntie myötäilee osan matkasta Tyrnävänjokea. Siinä on tosi kivoja kohtia ihan tien varressa. Kalaakin joesta pitäisi saada!

Tyrnävänjoki

Tyrnävällähän on myös suosittuja tapahtumia: kohta ovat TractorPulling-kisat ja syksyllä Perunamarkkinat.