Pikainen piipahdus Lappeenrannan Scandic Patriassa

Lappeenranta on ihana kaupunki. Kävin siellä nyt kolmatta kertaa ja en ole aiemmin tehnyt kaupungista juttua. Asukkaita on noin 70 000, mikä määrä yllätti minut.

Tällä kertaa olin työmatkalla. Olin suunnitellut illalla käyväni kylpylässä, mutta niinhän siinä kävi, että hotelliin päästyäni olin aivan uupunut. Hotellihuoneessa sattui olemaan sauna, niin tyydyin sen lämmitykseen. Ja mikäpä siinä, ihanan helppohan siellä oli käydä.

En myöskään jaksanut lähteä illalla syömään, joten jälleen huoneen vedenkeitin oli tarpeellinen varuste. Muutenkin huone oli todella viihtyisä.

Myös Scandic Patrian ravintola- ja muut tilat olivat viihtyisiä. Nukuin yöni hyvin ja kävin nauttimassa aamiaisesta. Sen jälkeenpä pitikin alkaa setvimään uusia koettelemuksia. Niitä on viime aikoina riittänyt, mutta yritän silti jaksaa käydä uusissa blogikohteissakin. Seuraavassa postauksessa mennäänkin mökkeilemään.

Lappeenrannassa kesäisiksi haaveiksi jäävät Viipurin risteily ja hiekkalinnat. Hienolla linnoituksella olen kuitenkin takavuosina käynyt.

Upea Amos Rex Helsingissä ja piipahdus Lappeenrannassa

Helsingin reissullani tuli odotettu tilaisuus päästä tutustumaan uuteen taidemuseoon Amos Rexiin. Museoon oli jonoa ulos asti, mutta jono eteni yllättävän nopeasti.

Sisällä avautui mielenkiintoisen näköisiä tiloja. Itse näyttely on kellarikerroksessa. Näyttelyyn mentäessä joutui kuin uuteen maailmaan, sillä liikkuva kuva osallisti ihmiset taiteeseen. Museon näyttelyt ovat vaihtuvia, ja nyt oli esillä TeamLabin Massless -teoksia.

Myös perinteinen taulunäyttely löytyi. Tämä jälki-impressionistinen kokoelma on pysyvästi esillä.

Museon jälkeen piipahdin joulutorin kautta Kampin kauppakeskuksessa, joka on yksi suosikkejani.

Seuraavana päivänä junailin Lappeenrantaan Saimaan ammattikorkeakouluun työpalaveriin. Saimme tutustua oppilaitoksen tiloihin. Ammattikorkeakoulu toimii samoissa tiloissa Teknillisen yliopiston kanssa, joten näimme muun muassa mielenkiintoisia laboratorioita.

Lappeenrannassahan olen vieraillut yhtenä pääsiäisenä, jolloin kävin linnoituksella. Lappeenranta on ehdottomasti yksi paikka, jossa haluaisin käydä kesällä. Esimerkiksi risteily Venäjän puolelle olisi upea kokea.

Hyvä reissu kaiken kaikkiaan!