Retkeilemässä Viitajärven luontopolulla Raahessa

Työt ovat kyllä nyt napanneet lähes kaiken ajan. Onneksi miesystäväni huolehtii virkistäytymisestäni ja vie minut eri luontopoluille. Kävimmekin kokonaista kolme kertaa Raahessa Viitajärven luontopolulla parin viikon aikana!

Ensimmäisellä kerralla ajelimme hiihtomajalle ja lähdimme sieltä polun opasteiden mukaan etenemään. Aikaa oli kuitenkin rajallisesti arki-iltana, joten kävelimme vain noin tunnin lenkin. Eli emme käyneet ihan parin kilometrinkään päässä, vaan piti malttaa kääntyä takaisin.

Polku kulkee vaihtelevissa maastoissa ja näkemisen arvoinen on muun muassa jo lähellä alkupäätä oleva kivikko eli pirunpelto. Muutoinkin polun varrella on paljon opaskylttejä luonnosta.

Seuraavana viikonloppuna meillä oli aikaa ja vaikka sää oli hieman epävakainen, niin lähdimme liikkeelle Viitajärven luontopolun toisesta päästä. Eli jätimme auton Vihannintien varteen ja löysimmekin siitä polulle. Opaskartta kertoi, että olimme 7,7 kilometrin reitin toisessa päässä, josta aikomus oli kiertää lyhyempi pätkä eli ei 5,5 kilometrin lenkkiä tälläkään kertaa.

Polku on hyvin merkitty, tosin näinpäin mennessä menimme opasteita vastasuuntaan. Pääasia kuitenkin, että polulla pysyttiin. Kunnes… risteykset ja suunnat löytyivät kyllä, mutta olisi kannattanut ottaa myös valokuva reittikartasta. Päädyimme peltotielle ja siitäpä ei ollutkaan helppo havaita, mistä polku olisi oikeaan suuntaan tullut!

Kävelimme tietä  eikä opasteita enää näkynyt. Koska suuntatuntuma oli oikea, niin jatkoimme matkaa ja lopulta päädyimmekin takaisin reitille. Siinä vaiheessa olimme vähän eri kannalla siitä, minnepäin pitäisi jatkaa, jotta päästään takaisin reitin alkuun. Onneksi juuri tuli pyöräilijöitä vastaan ja he kertoivat, minne suunnata!

Tästä palattiinkin opasteiden mukaan ja eipä ihme, kun olinkin ihmetellyt infokylttien numerointia. Nyt kuitenkin reitti oli selkeä, mutta vähän pidemmästi sitä sitten käveltiin kuin oli alkuperäinen tarkoitus ollut. Olisiko tullut reilu kolme kilometriä.

No tämähän jäi sitten mietityttämään, joten varasimme toisena arki-iltana enemmän aikaa. Suuntasimme jälleen hiihtomajalle ja nyt kunnianhimoisena ajatuksena oli kiertää sieltä käsin 5,5 kilometrin polku. Toinen vaihtoehtohan olisi siis ollut jatkaa 7,7 kilometrin reitti.

Menimme jonkin matkaa nopeampaa reittiä latupohjaa pitkin ja jatkoimme sitten polkua. Nyt päästiin näkemään maisemia enemmänkin. Sitten löytyi tuttuja risteyksiäkin, kun pääsimme polkujen yhdysreitille. Siellähän sitä pellon reunassa oltiin edellisellä kerralla harhauduttu! Nyt ei ollut mitään ongelmia, joten loppupäätelmä on, että kannattaa kiertää polku hiihtomajalta käsin. Tällöin nuolet johdattavat oikein eteenpäin eikä niitä tarvitse takaperoisesti katsoa. Mutta kaiken kaikkiaan polku on erittäin hyvin merkitty eikä siellä pitäisi eksyä!

Samoilemassa Sanginjoen riistapolulla Oulussa

Tunnetko jo Oulun Sanginjoen ulkoilumaastoja? Lähdimme yhtenä syyskesäisenä viikonloppuna tutustumaan metsänvartijatila Loppulan läheisyydestä alkavalle riistapolulle.

Löysimme parkkipaikan ja polun lähtöpaikan karttoineen. Myös taukopaikka oli parkkipaikan yhteydessä eli pöytä penkkeineen. Itse polku on noin kahden kilometrin pituinen eli sen kävelemiseen kului vajaa tunti.

Maasto oli vaihtelevaa ja osin mentiin pitkospuita. Polun puolivälissä oli laavu tulentekopaikkoineen, oikein mukava vaikkakin olimme ilman eväitä liikkeellä.

Riistapolku soveltui hyvin viikonloppupäivän lenkiksi. Kulkijoita ei juuri ollut eli metsässä sai samoilla rauhassa.

Raahen ulkoilureitteihin tutustumassa

Vaikka Raahessa on tullut paljon liikuttua, niin aina löytyy uutta. Tällä kertaa päätimme lähteä työpäivän jälkeen ulkoilemaan. Päädyimme Haapajärven tekoaltaan maastoihin.

Jätimme auton altaan kodan lähettyville ja lähdimme kävelemään ulkoilureittiä, jossa talvella menee hiihtoreitti. Suuntasimme parin kilometrin päässä olevalle laavulle. Opasteet reitillä olivat oikein hyvät, ja toki reitti oli entuudestaan tuttu miesystävälleni.

Maasto oli vaihtelevaa ja nyt oli mitä parhainta aikaa bongata muun muassa metsämarjoja. Paluumatkalla sattui lillukka vastaan, joskaan emme tienneet mistä marjasta oli kyse, ennen kuin illalla kysyin sitä kasveja harrastavalta kaveriltani. Myös Instagramista löytyi marjan tuntevia. Eli ei olisi ollut myrkyllinen!

Hauskaa oli myös bongata maastossa lukuisia pieniä sammakoita. Ilmeisesti maasto oli niille sopivan kosteaa, sillä matkan varrella mekin meinasimme kastella jalkamme!

Laavu oli oikein siistissä kunnossa, joten sinne pitää palata nuotiomakkaroiden kanssa. Nythän on varmasti kauniita syyskelejä tulossa. Ja täytyy sanoa, että kahden työn puristuksessa itselleni ulkoilemalla rentoutuminen on elinehto. Seuraavasta postauksesta saatkin lukea Rokuan reissusta.

Moottorikelkkailun huumaa pääsiäisenä

Minulle tarjoutui ihana tilaisuus, kun ystäväperheen mies lupautui ajeluttamaan minua moottorikelkalla pitkäperjantaina. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen ollut kelkan kyydissä. Nyt pääsin peräti 20 kilometrin ajelulle.

Lähdimme todella kauniilla kelillä liikkeelle nykyisen Raahen Lumimetsästä. Aluksi matkalla näin Alpuanjärven, jossa en ole aiemmin käynyt, vaikka siis kotiseuduillani oltiin. Entinen järvi on kuulemma hyvä sorsastuspaikka.

Ajelimme vaihtelevissa maastoissa kohti Lampinsaarta ja entistä kaivosaluetta. Matkalla tapasimme pari hiihtäjää. Valmis kelkkareitti kulki osan matkaa.

Oli todella jännittävää nousta jyrkkä mäki Sumpille eli kaivoksen alueelle. Sieltä avautuivatkin näköalat kohti kylää ja pari kaivoksen vanhaa rakennustakin näkyi. Tälle alueelle on rakennettu retkeilyreittejä eli sinne pääsee kesälläkin.

Kiersimme koko Sumpin ympäri ja palasimme vielä ylös ottamaan valokuvia. Matkalla nähtiin parvi teeriä. Paluumatka sujuikin sitten vauhdikkaasti. Ennätimme kuitenkin katsoa saukon kulkureittiä ja nähdä näädän jäljet – mikä harmi, etten hoksannut ottaa niistä teille lukijoille kuvaa! En olisi itse tunnistanut, mutta metsästäjähän tietää.

Oli ainutlaatuinen ja upea kokemus, josta lämmöllä kiittelin ystäväperhettä!