Virkistäytymässä ja rentoutumassa Rokualla

Joko olet tutustunut Rokua Geoparkiin? Yksi suosikkikohteitani on Rokuan kansallispuisto. Tällä kertaa lähdimme ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa yhdeksi yöksi Rokua Health & Spa -kylpylähotelliin.

Saimme todella tilavan huoneen, jossa oli erillinen makuuhuone. Oleskeluhuoneessa olivat kätevät kaappisängyt, jotka säästivät tilaa. Ne avattuinakin huone tuntui hyvän kokoiselta.

Huoneistoon kuului myös sauna, mutta sitä emme käyttäneet, sillä kävimme iltasella pulikoimassa hotellin kylpylässä. Se oli taas miellyttävä kokemus, hyvin mahtui uimaan ja nauttimaan poreista.

Hotellin ruoat ovat aivan ehdottoman hyviä. Kävimme päivällisellä, itse otin noutopöydästä ja tytölle tilattiin hampurilainen. Orkesteri viritteli jo kalustoaan iltaa varten, ja soitto olisi alkanut jo yhdeksältä, mikä jäi hieman houkuttamaan.

Kävimme vielä iltakävelyllä kiertämässä viereisen pienen järven. Harrastusmahdollisuuksia olisi ollut enemmänkin, kuten minigolf, mutta nyt olimme etupäässä levon ja juttelemisen tarpeessa. Illalla nautittiin hiljaisuudesta.

Seuraavana aamuna tietysti aamupalalle ja kahvittelemaan. Aamiaispöytä ei tälläkään kertaa pettänyt. Tämän jälkeen oli mukava lähteä suunnittelemallemme patikkaretkelle.

Päädyimme lähtemään Pookin polun 5 – 6 kilometrin mittaiselle lenkille. Siirryimme Pookivaaran pysäköintialueelle, josta oli noin kilometrin matka vaaran näköalapaikalle. Tiedän, että näkötorniin pystyy kiipeämään, muttemme silti uskaltaneet! Ystäväni tytär päätti evästauon jälkeen palata tästä takaisin ja me jatkoimme matkaa Pookin polulla.

Mäntymetsä on kaunista ja maasto vaihtelevaa. Saavuimme pienelle järvelle, jossa näkymä oli todella kaunis tyynine vedenpintoineen. Kiersimme järveä, jonka toisella puolella oli levähdyspaikka. Tässä toinen evästauko.

Mutta sitten sattui: tyttö olikin lähtenyt eri reitille, josta hänen piti palata takaisin Pookivaaralle. Niinpä päätimme palata tuloreittiämme takaisin, jotta pääsemme jatkamaan yhdessä autolle. Alueella kun risteilee varsin paljon polkuja.

Menimme toista reittiä takaisin vaaralta ja tutustuimme samalla uusittuun maastopyöräreittiin. Liikkeellä olikin muutamia pyöräilijöitä patikoijien lisäksi. Saimme tässä ihan hyvänpituisen lenkin ja olimme tyytyväisiä kotimatkalle lähtiessämme.

Hepokönkään putousta ihastelemassa

Puolangalla sijaitseva Hepoköngäs on Suomen korkein luonnontilassa oleva vapaa vesiputous. Korkeudeltaan putous on 24 metriä.

Lähdin aamusumussa ajelemaan kohti Ukkohallaa Puolangan kautta. Utajärven ja Puolangan väli on hieman töisevä lukuisten mutkiensa vuoksi, mutta kaunis alkava ruska teki matkanteosta miellyttävää. Kainuun rauha näkyi ja tuntui.

Muistelin, että olemme monestikin aikoneet mennä Hepokönkään putousta katsomaan, mutta se on aina jostain syystä jäänyt, vaikka Ukkohallassa on tullut paljon kuljettua.

Hepokönkään parkkipaikalta oli 600 metriä itse putoukselle. Polku oli tehty helppokulkuiseksi myös lastenvaunuille ja liikuntaesteisille. Kosken kohina alkoi kuulua lähes matkan alussa.

Äkkiä saavuttiinkin jo kosken niskalle, josta pystyi jo veden virtausta näkemään. Tähän oli myös rakennettu hieno nuotiopaikka.

Kosken niskalta polku jatkui ja kiersi joen toiselta puolelta putouksen alapuolelle. Polku oli erittäin hyväkuntoinen ja polveili maisemassa miellyttävästi. Alueellahan on myös muita kävelyreittejä. Koko ajan saattoi kuulla kosken kohinaa.

Wau, mikä näkymä putouksen alapuoliselta näköalapaikalta oli! Vettä riitti putouksessa näin syyskesästäkin. Jännittäviä hetkiä saattoi kokea vielä laskeutumalla portaita ihan joen partaalle, jossa vesi jo melkein pärskyi päälle. Tässä vaiheessa muistinkin, että viimeksi olemme putouksella käyneet siskoni kanssa yhdellä mökkireissulla.

Pienen rasvanpolttolenkin jälkeen olikin hyvä syödä vähän välipalaa, jonka jälkeen matka jatkui Ukkohallaan. Älkää jättäkö Hepoköngästä välistä, se on ainutlaatuinen kohde!

Juhannustunnelmia Manamansalossa

Päätimme lähteä juhannusaattona käymään Oulujärvellä Manamansalossa. Ajelimme Oulusta Kajaaniin päin menevää tietä. Tien päällä oli rauhallista näin aattopäivänä.

Mukana oli pientä seikkailun makua, sillä viime käynnistä oli jo niin kauan aikaa, ettei kunnolla muistanut mitä saaressa on. Aluksi ohitimme Manamansalon Portin, jossa näytti kohtuullisen vilkkaalta.

Jatkoimme kuitenkin matkaa ja päädyimme seuraavaksi Kultahiekkojen leirintäalueelle. Siellä oli kivan vehreää ja mukavan näköistä. Ranta oli aivan upean näköinen ja sitä olisi voinut ihastella Rantaravintolastakin.

Päätimme kuitenkin siirtyä Manamansalon leirintäalueelle, jossa olemme joskus telttailleet. Matkalla ohitimme Kassu Halosen taidetalon. Se jäi nyt tutustumatta, sillä oletimme, ettei se ole juhannuksen pyhinä auki.

Matkalla leirintäalueelle maisemat vaihtelevat monimuotoisesti. Saari on muutenkin yllättävä, välillä hiekka ja meri siintävät, välillä ollaan mäntykankaalla. Leirintäalue sijaitsee Oulujärven retkeilyalueella, ja näyttipä näin juhannuksenakin olevan sekä kalamiehiä että retkeilijöitä. Leirintäalueen läheisyydessä on useita pieniä järviä, ja siellä muistelimme itsekin kalareissulla käyneemme.

Oulujärven retkeilyaluetta

Piipahdimme kahvittelemassa, jonka jälkeen kävin kävelemässä uimarannalla ja alueella. Ja johan muistui mieleen telttailu yli kymmenen vuotta sitten ja paikat alkoivat näyttää tutuilta! Alueella on hyvät puitteet, ja sehän onkin viiden tähden leirintäalue.

Leirintäalueen ranta

Manamansalon leirintäalue

Leirintäalueen vastaanotto

Vaikka väkeä oli sekä Kultahiekoilla että täällä, niin tunnelma oli varsin rauhallinen molemmissa. Leirintäalueella odoteltiinkin varmaan jo illan elävää musiikkia, jota varten olivat laitteet valmiina.

Juhannusmusiikkia odotellessa

Lisää seikkailua olisi saanut ajamalla paluumatkan saaren eteläpuoleista tietä, jonne mentäessä olisi ollut vajaan 800 metrin lossimatka. Päätimme kuitenkin tällä kertaa palata samaa reittiä.

Paluumatkalla vielä ihastelimme yhtä hiekkarantaa sekä näkymiä Kaivannonsalmelta. Kuinka kaunis Oulujärvi, jota myös Kainuun mereksi kutsutaan, onkaan!

Kaivannonsalmi