Luonnon rauhaa Rokualla patikointiretkellä

Tiedätkö, kuinka loistavat maastot Rokualla on? Ystäväni kanssa suunnittelimme tälle kesälle patikointiretken Rokualle. Itselläni ei juuri patikointikokemusta ole, joten päätimme tehdä kuuden kilometrin retken.

Lähdimme aamupäivästä liikkeelle eväiden kera. Kävimme Rokualla aluksi luontokeskuksessa aamukahveilla, ja nyt vasta huomasin katossa olevan tähtitaivaan siellä.

Siirryimme tästä Pookivaaran reitin pysäköintialueelle, josta lähdimme matkaan Pookin polulle. Sää suosi, oli sopivan lämmin ja aurinkoista. Patikointireitti oli mukavan vaihteleva maastoltaan ja maisemiltaan. Ihmisiä ei ollut kovinkaan paljon reitillä liikkeellä, mutta muun muassa marjastajia näimme päivän aikana.

Pookivaaralla oli porukkaa ja kävimme katsomassa Palovartijan tupaa. Näkötorniin emme nyt kiivenneet.

Reittiä kuljettiin muutama kilometri ja samalla ystäväni esitteli jo hänelle entuudestaan tuttuja maisemia. Pääsimme noin puolivälissä matkaa makkaranpaistoon kodalle. Kaverini sytytteli tulet ja pidimme ihan kunnon tauon maailmaa parantaen ja kuulumisia vaihtaen.

Tästä jatkettiin pienen mutkan kautta matkaa, ja taas maastot muuttuivat. Näimme järvimaisemaa, pitkospuita ja suppia luonnossa.

Patikointia tuli noin seitsemän kilometriä loppujen lopuksi ja kävelyaikaa noin 2,5 tuntia eli kiirettä emme pitäneet, vaan nautimme luonnosta. Lopuksi vielä reitin lopussa kahvit termospullosta ja sitten kotimatkalle.

Totesimme, että päivä luonnossa oli tarpeen ja retki kaikin puolin onnistunut. Ihana Rokua Geopark!

Ystäväni blogipostauksen reissusta löydät täältä: https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/2018/08/akkuja-lataamassa-rokuan-geoparkissa.html

Talvisissa maisemissa rentoutumassa Rokualla

Haluatko vinkin upeasta talvikohteesta? Vain 80 kilometriä Oulusta Kajaanin suuntaan pääset Rokualle, joka toki on ympärivuotinen käyntikohde. Nyt talviaikana se kuitenkin tarjoaa monia mahdollisuuksia etenkin aktiiviselle liikkujalle.

Minulla oli mitä parhain tilaisuus viettää miniloma Rokualla. Lähdin sinne Oulusta töiden jälkeen perjantaina ja palasin lauantaina kotiin rentoutuneena sekä ehdin vielä viikonloppuna puuhata muutakin.

Ajokeli oli mukava, ja perille päästyäni sain iloisesti yllättyä Rokuan Health & Spa -hotellin tilavasta huoneesta! Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin, sillä huoneesta löytyi pieni keittiökin. Oleskelutila oli mukavan kokoinen kauniine sohvaryhmineen ja huone oli muutoinkin viihtyisä.

Hotelli on tunnettu myös laadukkaasta ruoastaan. Kävin perjantai-iltana päivällisellä, ja kyllä oli maistuvat ja monen sorttiset ruoat. Ravintolassa on myös varsin viihtyisää.

Ruokailun jälkeen oli ihana pulahtaa kylpylän altaisiin, joissa oli iltasella mukavasti tilaakin. Kylpylä on siististi remontoitu joitakin vuosia sitten, ja sieltä löytyy kaikki tarpeellinen uintiin ja hemmotteluun. Lisäksihän hotellissa on myös hoito-osasto.

Makoisten yöunien jälkeen päivä käynnistyi aamiaisella, joka myös oli maukasta. Aamupalan jälkeen kävin ulkomaisemia ihailemassa pienellä kävelyllä. Ulkoilureitit lähtevät hotellin vierestä, ja itsellä vähän jäi houkuttamaan, että olisi pitänyt kokeilla lumikenkäilyä.

Rokua Health & Spa tarjoaa rauhaa luonnon keskellä ja soveltuu hyvin myös lapsiperheille. Lisäksi tanssikansaa viihdyttävät musiikkipitoiset viikonloput.

Erittäin monipuolinen lomakohde siis! Itselle tuttu myös päiväretkistä.

Yhteistyöpostaus

Kansallispuistomaisemissa Rokualla

Muhokselta jatkoimme siis matkaa Rokualle. Rokuan Geopark on ainutlaatuinen kohde luonnon ja liikunnan ystäville.

Jo ajomatkalla maisemat muuttuvat kiehtovasti. Muhokselta ajetaan siis Utajärven ohi, ja tämän jälkeen Rokua kääntyy oikealle. Tie vie kauniisiin mäntymaisemiin kukkuloille.

Piipahdimme ensin kahvittelemassa Rokuan kylpylässä. Se onkin minulle tuttu paikka, sillä teemme usein ystäväni kanssa uintireissuja sinne. Kylpylä on remontoitu ja on oikein viihtyisä. Kylpylähotellin lähellä on myös huoneistoja, joita olemme joskus vuokranneet.

Hotellin ravintolasta on kaunis näköala järvelle. Kävimme järven rannassa, josta löytyi iso laituri sekä kotaravintola. Lenkkeilypolut ja talvisin hiihtoreitit lähtevät ihan vierestä. Ihana mäntymetsän tuoksu tuntui alueen reunamillakin!

Tästä siirryimme lähistöllä olevaan Opastuskeskus Suppaan. Siellä oli tosi kiva idea, kun ulkoa löytyi panoraamanäyttely! Näin Rokuan luontoa ja maisemia pääsee ihailemaan, vaikka itse keskus ei olisikaan auki.

Nyt Suppa kuitenkin oli avoinna, joten pääsimme sisäpuolen näyttelyyn. Siellä oli hienosti esitelty isoilla tauluilla muun muassa alueen maankohoamisen vaiheet. Supassa oli myös kahvila.

Rokua on yksi hyvistä päiväretkikohteista! Se ihastuttaa monipuolisuudellaan ja luonnonläheisyydellään.

Nyt onkin ollut niin paljon reissuja monen ihmisen kanssa, että on meinannut pitää kiirettä saada kaikki blogiin asti! Seuraavat päivät keskityn väitöskirjaan ja palaan ensi viikolla maakuntamatkailun pariin.