Eija Nevalan designia Oulun Pikisaaressa

Sain kutsun tuttavani Eija Nevalan Memo & Memore -näyttelyyn. Näyttely pidettiin viehkeässä ympäristössä Vanhassa villatehtaassa Oulun Pikisaaressa. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Galleria Harmaja, joka on yksi suunnittelemani käyntikohde muttei nyt sattunut olemaan auki.

Eijan näyttelytila avautui värikkäänä ja valoisana. Mitäkö siellä sitten oli? Erilaisia kankaita eri käyttötarkoituksiin. Eija suunnittelee tekstiileitä erityisesti työympäristöihin. Värit ja tekstuurit ovat neutraaleja, mutta silti kauniita. Kankailla voi verhoilla esimerkiksi työtuoleja, sohvaryhmiä, akustiikkalevyjä ynnä muuta mitä toimistoympäristössä tai julkisessa tilassa tarvitaan.

Nyt esillä oli näyttävästi uutta sisustuskangasta Memoa. Kankaat on suunniteltu ja kudottu Suomessa. Eija tarjoaa myös suunnittelua, mutta oli hauska kun hän sanoi, ettei läheskään aina tiedä mihin häneltä tilatut kankaat päätyvät! Eijan tunnuslauseena on “Inhimillisten ja iloisten tilojen puolesta!”.