Paperidesignia ihastelemassa Paperivalossa

Tunnetko jo Paperivalon? Parikymmentä kilometriä Torniosta Pelloon päin Karungissa sijaitsee ihastuttava Paperivaloshop. Olen monesti miettinyt, että siinä pitäisi pysähtyä, kun Pelloon olemme kulkeneet. Nyt lähdimme sukuloimaan ja vihdoin pääsin tutustumaan Paperivaloon.

Myymälä oli idyllisen näköinen ulkoapäin jouluvalaistuksessa, ja sisällä avautuivat aivan ihanat näkymät. Houkutteleva ja kutsuva sisäänkäynti, josta suuntasimme ensin myymälässä olevan kahvion puolelle. Nautimme kakkukahvit idyllisessä ympäristössä, ja taitelija-yrittäjä kertoi meille liikkeen toiminnasta.

Tämän jälkeen kiertelin myymälän useampaankin kertaan. Ensin kokonaiskuva valikoimasta, jonka jälkeen poimin muutamia kivoja juttuja mukaani. Joululahjat olen hankkinut jo aiemmin, joten nyt ei ollut niille tarvetta.

Mutta siis, myymälästä löytyy vaikka mitä! Yrittäjä Sirpa Kivilompolo on paluumuuttaja, joka on tehnyt pitkään paperitaidetta. Myymälässä olikin useita Sirpan taiteilemia teoksia, ja ne sopivat hienosti tiloihin.

Tuotevalikoimassa on tietysti kaikkea Sirpan omatekemästä paperista tehtyjä tuotteita. Erikoisuutena ovat erilaiset murrekortit, jääkaappimagneetit, avaimenperät ynnä muut. Näistä tarttuikin mukaan pari tuotetta edelleen lahjoitettavaksi. Korttipapereissa oli todella hienot pinnat ja kuvioinnit. Ja voi mitä ihanuuksia, myytävänä oli myös käsintehtyjä, muotoiltuja tikkareita! Tästä joululahjaksi tyttärelle.

Myymälän valikoima laajenee koko ajan harkitusti. Nyt uutuutena ovat paperilyhdyt, myös muita sisustustuotteita, kuten lamppuja löytyy. Lisäksi myynnissä on muiden käsityöläisten tekemiä tuotteita, löysin esimerkiksi oululaista saippuaa ja erilaisia koruja.

Poiketkaa ihmeessä Paperivalossa, sitä ei kannata jättää väliin! Solekko ittestä kiini, harjoittelin lausumista kotona!

Taiteilijaelämää Tuusulanjärvellä

Erkkola, Ainola, Halosenniemi, Kivi – mitä kaikkea Tuusulanjärveä kiertävältä Rantatieltä löytyykään! Olen kerran kesäaikaan kiertänyt järven, ja maisemat olivat todella huikaisevia. Nyt lähdimme siskoni kanssa kierrokselle Rantatielle taiteilijakoteja katsomaan.

Siskoni asuu Tuusulassa ja teimmekin ensin kierroksen siellä. Vanha kasarmialue on löytänyt uuskäyttöä ja sieltä löytyy laajalta alueelta kiehtovia rakennuksia. Käyntikohteiksi ensi kesälle jäävät muun muassa Ilmatorjuntamuseo ja Kotiseutumuseo sitä vastapäätä. Tuusulaan kannattaa poiketa! Asuntomessuthan sinne ovat myös tulossa 2020.

Aloitimme kierroksen Aleksis Kiven kuolinmökistä. Pieni mökki oli kiehtovassa paikassa. Sade sattui juuri kohdalle, mutta siitä huolimatta piipahdimme vielä läheisessä taiteilijakoti Erkkolan pihapiirissä.

Tästä jatkoimme Lottamuseolle, joka olisi ollut avoinnakin. Ihastelimme näkymiä Tuusulanjärvelle. Tämä kohde jää myös myöhemmälle vierailulle, sillä meillä oli nyt rajallinen aika käytettävissä.

Pääkohteemme tänään oli Halosenniemi. Tämä taiteilija Pekka Halosen erämaa-ateljee oli avoinna ja menimmekin sadetta pakoon sisätiloihin tutustumaan. Sisällä ei saanut kuvata, mutta voin taata, että paikka on käymisen arvoinen! Ihastelimme vanhaa sisustusta ja koko taloa kiertävää taidetta. Itse pidin erityisesti siitä, että tauluja oli monelta taiteilijalta, bongasin esimerkiksi Rudolf Koivua ja Martta Wendeliniä.

Tuusulanjärvi oli harmaa sateella, mutta Halosenniemestä poistuttuamme sää kirkastui ja järvi oli taas eri näköinen. Lähdimme jatkamaan matkaa ja kuljimme ohi Jean ja Aino Sibeliuksen Ainolan. Se jäi etäisemmin nähtäväksi, sillä alueelle pääsee vain kesäaikaan.

Poikkesimme loppumatkasta vielä Vanhankylänniemessä olevaan Vanhiksen kartanoon kahvittelemaan. Runsasta brunssiakin olisi ollut tarjolla ja sisustus oli tosi kaunis. Pihapiirissä on myös myymälä, samoin matkamme varrella olisi ollut kiva navettaputiikki.

Kulttuuripitoinen kierros, joka täytyy tehdä vielä uudelleen! Käyntikohteissa on vara valita ja maisemat ovat upeat. Matkan varrella oli myös useita kauniita villoja sekä muita kohteita, joissa emme nyt käyneet, kuten Juhani Ahon Ahola. Upeaa kansallisromantiikkaa!

 

Minnan taidekodissa odotetaan joulua

Haluaisitko kurkistaa kuvataiteilija Minna L. Immosen kotiin ja työtiloihin? Nyt se onnistuu, sillä pääsin vierailemaan Minnan luona tutustumassa joulunalustunnelmiin.

Minna onkin minulle tuttu vuosien takaa, sillä olen kerran haastatellut häntä radioon. Nyt jutustelimme vähän erityyppisesti Minnan työstä.

Minna Immonen on siis oulunsalolainen, tätä nykyä oululainen, kuvataiteilija, kuvittaja ja suunnittelija. Hänen korttinsa ovat laajasti tunnettuja ja monenikäisten suosiossa. Minnan kädenjälkeä on myös muun muasssa Arabian, Havin ja Unicefin tuotteissa. Kirjapajan kanssa Minna on tehnyt jo pitkään yhteistyötä, ja kirjastoalalla olleena tiedän, että Minnan kuvittamat runokirjat ovat aivan upeita. Nyt onkin ilmestynyt uusi kirja, josta myös kuva tässä.

Kyselin tietysti, mitä taiteilijalla nyt on työn alla. Tällä hetkellä on työstetty tulevana kesänä ilmestyviä kukka-aiheisia postimerkkejä. Ensi vuoden alussa ilmestyy myös kukkakalenteri, joka on ikikalenteri syntymäpäiville. Minulla on itsellänikin ollut Minnan kalentereita useita vuosia, sillä kuvitukset ovat todella viehättäviä.

Luonnollisesti joulusesonki näkyy nyt, joten joulukortit ovat työn alla. Minna on tehnyt yhteistyötä myös Puttipajan kanssa (oletteko nähneet Puttipajan ihastuttavia kynttilöitä!) ja tontut ovat nyt valloittamassa maailmaa! Minnan kädenjälkeä voi nähdä myös esim. Paletin lahjapapereissa, kasseissa, magneeteissa jne. Myös Suomi100-teemaa on hyödynnetty.

Halusin tietää, mikä Minnan työssä on hauskinta: se on vesiväreillä maalaaminen, sillä siinä on taikaa ja tunnelmaa.

Minna-Kortti on pitkään toiminut perheyritys. Minnan mies Lauri Laukkanen hoitaa täysin yrityksen pyörittämisen ja osa lapsista on myös töissä perheyrityksessä. Tällä hetkellä panostetaan voimakkaasti verkkokauppaan, sillä Minnan tuotteita ei markettien hyllyiltä löydy.

Minnan työpaja on laajentunut pikku hiljaa. Minna tykkää tehdä työtään kotona, mutta työtiloja löytyy myös piharakennuksista. Pääsin itse kurkistamaan verkkokaupan toimitilaan ja varastoon.

Pyysin Minnalta terveisiä blogini lukijoille. Minna halusi kertoa, että pitää pohjoisen luontoa ihmeellisenä ja ainutlaatuisena. Esimerkiksi revontulet ja metsä ovat hänen työnsä innoittajia.

Tällaisella saatteella Puttipajan tontut kulkevat: “Jokaisen nutun alla on pieni sydän, jonka tehtävänä on saada sinut uskomaan ripaukseen suloisinta joulusatua.”

Olin erittäin viehättynyt Minnan työstä, tuotteista ja kodista. Kauneus ja pienet yksityiskohdat olivat näkyvillä koko kodin sisustuksessa. Uskon, että tämä ympäristö todella inspiroi Minnaa työssään ja myös perheen tuki on tärkeä.

Yhteistyöpostaus