Luonnonläheinen Hällintalon pihatto Temmeksellä

Yhteistyössä Hällintalon pihaton kanssa

Kiinnostaisiko sinua nähdä kotieläimiä luonnonläheisessä ympäristössä? Silloin syksyllä avattu Hällintalon pihatto on sinua varten. Pihatto sijaitsee Tyrnävän Temmeksellä ja siellä eläimet saavat elää lajityypillistä elämää isoissa aitauksissa.

Paikan omistaja Johanna otti ystäväni ja minut lämpimästi vastaan. Hän oli suunnitellut meille tunnin kestävän Hupikierroksen, jossa kierretään aitaukset ja kuullaan eläimistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut Herkkukierros, jossa myös vieraillaan eläinten aitauksissa ja ruokitaan niitä.

Pihatto toimii tilauksesta ajanvarauksella. Paikassa on todella hyvin tilaa kierrellä ja myös isompien ryhmien vierailut onnistuvat hyvin. Vielä kun ulkona ollaan koko ajan, esimerkiksi eväätkin voi nauttia nuotiopaikalla.

Johanna esitteli meille ensin koirat eli Herkun ja Hupin. Tämän jälkeen lähdimme uteliaina kierrokselle. Ensin tulivat vastaan lampaat, joiden seura olikin oikein rauhoittavaa. Juttelimme siitä, kuinka hyvin ne sopisivat myös terapiaeläimiksi.

Tästä jatkettiin lehmien luo. Johannalla oli kertoa kaikista eläimistä tarina, ja ne toivat mukavasti eläinten persoonallisuutta esille. Ja kaikki eläimet on tietysti myös nimetty.

Seuraavaksi tapasimme vuohia. Niillä oli hyvin tilaa kiipeillä. Pihaton polulla oli helppo liikkua ja olla luonnon tuntumassa.

Sitten olivat vuorossa alpakat. Ne olivatkin mielenkiintoisia, ja niin niistä kuin muistakin eläimistä kuulimme asioita, joita emme entuudestaan tienneet.

Väliin kurkkasimme pienempiä eläimiä eli kaneja, joita oli kahdessa aitauksessa. Kanit olivat todella kivan värisiä ja kaikki erinäköisiä.

Lopuksi vierailimme vielä tallin kautta shetlanninponien aitauksessa. Ponit saivat vähän heinää samalla.

Johanna todella tuntee eläimet ja pitää huolta eläimille sopivasta ympäristöstä. Hänellä oli todella paljon ideoita tulevan toiminnan suhteen ja monenlaista on myös jo kokeiltu. Kaikki tehdään kuitenkin eläinten ehdoilla, sillä niiden hyvinvointi on tärkeintä.

Tällä hetkellä kannattaa sopia vierailusta esimerkiksi perheen tai ystävien kanssa. Kuukausittaiset eläin- ja ponikerhot ovat myös suosittuja ja nekin toteutetaan pienissä ryhmissä. Erilaiset toiminta- ja virkistyspäivät onnistuvat myös hyvin Hällintalon pihatossa.

Kotieläimiä katsomassa Lehtokummussa Temmeksellä

Nyt on luvassa oikea lapsiperheiden unelmakohde! Temmekseltä löytyy nimittäin Lehtokummun AittaKahvila ja Kotieläinpiha!

Temmes sijaitsee nelostien varressa parikymmentä kilometriä Limingan suunnasta. Sinne pääsee myös pienempää tietä, kun kasitieltä kääntyy Lännentielle. Lännentie kulkee maalaismaiseman halki, ja matkalla kannattaa poiketa Mikkolan Myllytiellä jokea katsomassa. Myös lapsiryhmien suosima kohde, jännittävä Liisan linna, sijaitsee tämän tien varrella.

Lehtokumpu on idyllinen pihapiiri, jossa on lasten lempieläimiä sekä vapaana että aitauksissa. Löytyy hevosia, lampaita, kanoja, minipossu, koiria ynnä muuta.

Idyllistä tunnelmaa

Yrittäjä Virpin tytär kävi esittelemässä minulle afrikkalaisen kääpiövuohi Pekon. Samalla sain tutustua lampaisiin Hieta, Santa ja Iita. Oli jännä havaita, että kaikilla kolmella oli erilainen turkki!

Koirat ja minipossu kävivät tekemässä tuttavuutta. Ankat olivat olleet yön yli joessa, joten nyt ne lepäilivät puutarhapöydän alla.

Omistaja Virpi oli juuri kokoamassa kirpputoripöytää. Virpi tekee myös kampaajan töitä. Lisäksi Lehtokumpu tarjoaa aamiaismajoitusta sekä hoitaa juhlatarjoiluja ja vuokraa saunaa. Eli monenlaista toimintaa!

Sauna

Kierroksen jälkeen nautiskelin vielä Aittakahvilan tarjonnasta. Raparperipiirakkaa vaniljakastikkeella! Tutustuin myös myymälän tarjontaan, ja kuulin, että langat ovat omien lampaiden villoista ja kasvivärjättyjä.

Leppoisa tunnelma idyllisessä paikassa!