Taiteiden yö Raahessa tarjosi parastaan

Ystäväni pyysi minua mukaan Raahen Taiteiden yöhön ja Kotiteollisuuden keikalle. Olin tutkinut tarjontaa tälle viikolle jonkin verran, sillä tapahtumia oli monessakin paikassa. Päätin kuitenkin mielelläni lähteä Raaheen ja suunnittelin sinne muutakin ohjelmaa.

Tapasimme kaverini kanssa vasta illalla, joten emme ehtineet mukaan päivällä ja alkuillasta olleeseen ohjelmaan. Tämä oli sinänsä harmi, mutta tuleehan tapahtuma taas ensi vuonna!

Suuntasimmekin suoraan Ruiskuhuoneelle, jossa Kotiteollisuuden oli määrä esiintyä. Porukkaa oli paikalla kiitettävästi ja miljöö viihtyisä. Meillä oli paljon kuulumisten vaihdettavaa, joten tunnin odotusaika kului nopeasti.

Ja miten mahtavasti keikka alkoikaan! Suurin piirtein samalla minuutilla, kun bändi alkoi soittamaan, tuli kunnon ukkossadekuuro päälle! Sinnikkäät seisoskelivat lavan edessä ja muut kerääntyivät terassille. Mitäpä pieni kastuminen haittaa hyvällä keikalla!

Yhtye soitti puolitoista tuntia ja sadekin rauhoittui. Oli mahtavaa olla pimeässä illassa ja kuunnella voimakasta musiikkia. Minulle suurin osa biiseistä oli outoja, mutta tykkäsin live-keikasta kovasti.

Yön yli nukuttuamme lähdimme Kylien torille eli täysin erityyppiseen ohjelmaan. Sää oli kaunis ulkoiluun ja kiertelimme Härkätorilla kaikessa rauhassa ystäväni pienen tytön kanssa. Erilaisia kivoja käsitöitä oli paljon ja olivatpa Linnunradan tilan alpakatkin tulleet paikalle.

Esiintymislavalla soitettiin muun muassa harmonikkaa. Kaverikoiriakin pääsimme moikkaamaan. Maistelimme lopuksi gluteenittomat vohvelit, jotka totesimme varsin makeiksi. Tästä sitten jatkoin itse makkaranpaistoon toisen kaverini kanssa.

Todella virkistävä viikonloppu, vaikka yöunet jäivätkin vähän lyhyiksi!

Tuokio kahvilassa ja torilla Oulussa

Oletko huomannut Oulussa Pakkahuoneenkadulla torin lähellä olevaa Kahvila Tuokiota? Lähdin varta vasten tutustumaan siihen.

Kahvila olikin oikein viihtyisä ja retrohenkisesti sisustettu. Tunnelma oli kotoisa. Tarjottavien valikoimasta löytyy todella hyvin vegaanisia vaihtoehtoja. Itse söin nyt kahvin kera raparperi-mansikkapiirakkaa, joka oli herkullista.

Tuokiosta kävelin torin rantaan ja kävin aistimassa tunnelmaa. Vanhat aitat ovat löytäneet paikkansa ja näkymät merellekin olivat kauniit. Arkkitehtuuria on nähtävillä kirjasto- ja teatteritaloissa. Luonnollisesti Kauppahalli on suosittu paikka, ja sen lähistöllä sijaitsee kuulu Toripolliisi-patsas.

Tori oli täynnä houkuttelevia myyntikojuja, joista saa myös monenlaista katuruokaa. Tori on myös suosittu kesäkahvipaikka, joten itselläkin tulee siellä vielä tälle kesälle käytyä.

Oulun klassikoita: Kauppatori

Ystäväni kanssa tapasimme Oulun Kauppatorilla eli Torinrannassa. Siellä olikin kovasti väkeä.

Torin kuuluisin nähtävyys on Toripolliisi, joka on myös suosittu kohtaamispaikka. Nytkin oli valokuvien ottajia runsaasti patsaalla!

Kauppahallista saa monenmoista herkkua ympäri vuoden. Hienoja nähtävyyksiä ovat myös torilla ja rannassa olevat aitat, joissa on muun muassa kahviloita ja suosittu Pannukakkuravintola.

Tori on täynnä markkinakojuja ja katuruoan myyjiä. Rannasta on näkymät merelle, ja ranta on myös suosittu nuorten ajanviettopaikka. Oulun Kaupunginteatteri ja kirjasto ovat kivenheiton päässä torilta, ja nekin ovat nähtävyyksiä sinänsä.

Tori on ehdoton kesäkohde! Mansikoita, kahvia ja niin edelleen! Tuttujen tapaamista ja ajanviettoa.