Pellossa, Levillä ja matkalla

Nyt tulee pitkä postaus, jossa liikutaan muun muassa Pellossa, Levillä, Kukkolaforsenilla sekä matkalla niihin. Näistä voisi tehdä useammankin postauksen, mutta minulla on aiheita varastossa niin paljon, että pakko tiivistää!

Lähdimme siis siskoni ja hänen 5-vuotiaan tyttärensä kanssa sukuloimaan Pelloon. Matkalla pysähdyimme muun muassa Napapiirillä Tuomaan tuvalla. Ihana helle helli matkaamme, mutta autossa on ilmastointi.

Pellossa kävimme vakiokohteessa kauppakeskus Vihreällä pysäkillä, jossa ihastelimme Pentikin tuotteita ja nautimme terassilla jäätelöt. Tämän jälkeen ennätimme vielä uimaan Ritavalkeaan.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli käynti Levillä. Aluksi suuntasimme Äkäslompoloon, jotta sisko sai tutustua Jounin kauppaan. Sieltä pihalta yhytimme sen maailman suurimman poron.

Tästä jatkoimme Ylläksen maisematietä kohti Leviä. Leville päästyä olikin jo lounasaika ja löysimme todella tasokkaan lounaspaikan. Samassa yhteydessä oli gondolihissi ja kiipeilypuisto, joka muuten näytti hurjalta!

Siirryimme toiselle gondolihissille, koska siellä oli mahdollisuus tulla mäkikelkalla alas. Myös portaita pitkin pääsi, ja porukkamme käyttikin eri reittejä. Gondoli nousi nopeasti ja Levin huipulta sai ihailla maisemia. Mäkikelkka oli elämys eikä siinä ennättänyt pelottaa.

Tämän jälkeen suuntasimme Levin kylpylään, joka onkin Suomen parhaita. Nyt oli vielä mukavasti tilaa nautiskella altaista.

Palasimme Pelloon loppumatkan Väylänvarren lohitietä pitkin eli Tornionjokivartta. Jokinäkymät ovat upeita niin täällä kuin muuallakin matkalla.

Paluumatkan teimme Tornionjokivartta Ruotsin puolta pitkin. Pysähdyimme Kukkolaforsenilla katselemaan museorakennuksia ja koskea sekä poikkeamaan kahvitauolla.

Tästä jatkoimme matkaa ja lounastimme Torniossa hotelli Mustaparrassa. Siitä löytyykin aiempi postaus täältä:

Iki-ihana majapaikka ja näkemistä Torniossa