Kulttuuria Pellossa ja näköaloja Aavasaksalla

Kävin taas vaihteeksi Pellossa sukuloimassa parin yön ajan ja olikin todella monipuolinen reissu. Menomatkalla pysähdyin Suomen puolella Kukkolankoskelle nauttimaan lohikeitosta ja näköaloista.

Ensimmäisenä iltana suuntasimme Orangin ympäristötaidepuistoon. Se oli kokemus, sillä jo luonto on erilaista kuin kotiseudullani. Taideteokset olivat polun varrella ja ne olivat yllättäviä. Osa sulautui luontoon täysin, osa taas sävähdytti räväkkyydellään. Hieno paikka!

Seuraavana päivänä kävin uimassa Ritavalkeassa ja tämän jälkeen lähdin koululle kuvataideseuran taidenäyttelyyn. Näyttelyllä oli mahtavat puitteet, sillä se oli vanhassa hirsisessä rakennuksessa. Se toi oman lisänsä näyttelyn antiin. Pidin kovasti teoksista ja niiden monipuolisuudesta.

Iltasella lähdimme sitten käymään Aavasaksalla. Olen monta vuotta haaveillut Aavasaksanvaarasta ja nyt lopultakin pääsin sinne. Ja kyllähän se yllätti positiivisesti ja ylitti kaikki mielikuvat!

Näkötornista oli aivan upeat näkymät ja näköalapaikkoja oli useampi. Kunpa saisin viedä rakkaani jonakin päivänä Place to Kiss -paikalle! Reissun täydensi avoinna oleva kahvila-ravintola, jossa otimme herkullista kääretorttua kahvin kera. Kahvila oli todella viihtyisästi sisustettu ja myös koiraystävällinen.

Pikinen Poloku Oulun Pikisaaressa

Oletko tiennyt, kuinka idyllinen ympäristö Oulun Pikisaaressa on ulkoilemiseen? Lähdimme ystäväni kanssa yhtenä iltana katsomaan Pikistä Polokua eli ympäristötaidetta Pikisaaressa.

Olen harvakseltaan käynyt Pikisaaressa lähinnä Vanhan Villatehtaan ympäristössä. Nytkin suuntasimme aluksi sen liepeille, jotta pääsimme taidepolulle.

Kävelytie kulki todella kauniisti pitkin vesistön rantaa. Ympäristötaide oli todellakin ympäristöön ja luontoon sopivaa, jotkin teokset oli ujutettu tosi taidokkaasti osaksi ympäristöään. Havainnointi kuitenkin onnistui, sillä teokset oli merkitty kyltein ja alueesta löytyy myös kartta. Teoksia on polun varrella yhteensä 13.

Polku oli juuri sopiva iltakävelylle ja nautimme rauhaisasta juttuhetkestä. Suuntasin tästä vielä jäätelölle läheiseen Tähtitornin kahvilaan. Siellä käydessäni harmittelen aina, kun en aikoinaan käynyt siellä koiran kanssa! Koirillekin kun on pääsy kahvilaan.

Nautiskelin ulkoterassilla uudesta porkkanakakkujäätelöstä, jonka totesin todella hyväksi. Kävin myös Oulun linnan sisällä kahvilan alapuolella.

Iissä ympäristötaidetta ja vanha Hamina

Paikallislehti kävi haastattelemassa minua, ja siinä yhteydessä tuli monia kehittämisideoita tähän blogiin liittyen. Minun pitääkin varata ensi viikolle kokonainen päivä jatkokehittelyä varten! Otan siis mielelläni nyt vastaan ideoita ja toiveita blogiin, ja niitä voi laittaa vaikka kommentteihin.

Lukijat ovat varmaan jo saattaneet ihmetelläkin, että miten ihmeessä ennätän kiertää näin paljon! Syy on siinä, että olen kesän ajan vapaalla työstä ja kirjoitan väitöskirjaa. Kun päivän kirjoittaa, niin on mukava illaksi vaihtaa maisemia ja lähteä kiertämään kiinnostavia paikkoja. Mutta täytyy sanoa, että tänä aamuna piti jo laittaa kello soimaan, että ennättää kirjoittaa postaukset!

Äidilläni on alkanut kesäloma, niinpä hän lähti matkaseuraksi Iihin. Iissä tulee harvoin käytyä, mutta loppujen lopuksi sinne ei ole Oulusta nelostietä edes pitkä matka.

Päätimme käydä ulkokohteissa ja ensin poikkesimme keskustasta Ympäristötaidepuistoon. Se oli viehättävällä paikalla jokirannassa.

Aluksi näimme Iin vanhan pappilan, joka oli kyllä komea ja suuri rakennus! Pappilan kulmilta lähti polku puistoon, jossa pääsi tutustumaan KulttuuriKauppilan ympäristötaiteeseen.

Iin vanha pappila

Tämä Ruustinnanreitti kiersi jokirannassa lenkin, ja luonnon seasta löytyi monenmoisia taideteoksia! Ne sulautuivat luontoon, mutta erottuivat kuitenkin osa hätkähdyttävästikin.

Ruustinnanreitti

ET

Nimikyltti

Puiston rannasssa

Monimuotoista taidetta

Taidepuistosta siirryimme Iin vanhaan Haminaan. Siellä pääsee kiertämään vanhaa Iitä, joka on yhä hyvinkin asutettu alue. Vanhojen rakennusten sekaan oli rakennettu uutta kuitenkin ympäristöön sulautuen. Yksi kiinnostava kohde oli myynnissäkin!

Iin Wanha Hamina

Haminan taloja

Haminan raittia

Rauhaisaa tunnelmaa

Kiehtovaa historiaa

Kierroksen päätteeksi palasimme kirkon läheisyyteen museoalueelle. Museoalue yllätti monipuolisuudellaan: siellä oli kotiseutumuseon lisäksi myös uittomuseo sekä kalastusmuseo.

Museoalueella

Museossa

Piipahdimme reissun päätteeksi vielä museokahvila Huilingissa. Se oli viihtyisä paikka, ja kahvittelun päätteeksi löysimme vielä rakennuksen yläkerrasta haminalaisen huoneen ja savottakämpän sisustukset.

Museokahvila

Kahvilassa

Savottakämppä

Kauniina päivänä oli mukava kierrellä kävellen kaikessa rauhassa näitä ulkokohteita. Iihin kannattaa poiketa, ja vinkkinä muuten, että tämän viikon sunnuntaina siellä on Huilinki soi -musiikkitapahtuma museoalueella!

Kirkko Haminan lähistöllä