Kesäisen kauniissa Kuopiossa ja hotelli Jahtihovissa

Lomakierroksemme jatkui siis Viitasaarelta Kuopioon. Ajomatka ei ollut pitkä ja matkan varrella oli mukavat maisemat. Saavuimmekin Kuopioon hyvissä ajoin.

Kaupallinen yhteistyö

Vettä hieman sateli, mutta siitä huolimatta suuntasimme ensiksi Puijon näköalatorniin. Sinne oli helppo mennä heti kaupunkiin tullessa, ja jyrkkä nousu oli jännittävä. Näkötornista arvuuttelimme, missä hotellimme sijaitsee.

Kaupunkinäkymä vesistön keskellä oli kaunis. Näimme myös mäkihyppytornit, joiden juurella olen joskus ollut kesäkisoja katsomassa. Puijon tornin kahvilassa oli tarjolla ihania leivonnaisia. Lisäksi ostin paikallisia juomia mukaan.

Tästä päädyimme autoliikkeeseen, ja sieltä sitten majapaikkaamme hotelli Jahtihoviin. Jahtihovista löytyi superior-tason kulmahuone, jossa oli isot ikkunat näkymineen. Pidin myös huoneen ajattomasta sisustuksesta. Ja tokihan se minulle tärkeä vedenkeitin löytyi, ja olisi ollut myös mikroaaltouuni.

Hotelli Jahtihovin sijainti oli todella mainio, sillä se oli matkustajasataman ja Kuopion kuuluisan torin puolivälissä. Hotellilta oli helppo liikkua joka suuntaan. Myös parkkitilaa autolle löytyi hyvin, ja hotellin tunnelma oli sopivan rauhallinen.

Lepäilimme vähän aikaa, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Keskusta oli kompakti, ja kaikki oli sopivan kävelymatkan etäisyydellä. Kerrankin sai olla liikkeellä ilman autoa!

Kuljeskelimme ensiksi satamaan ja mietimme samalla ruokapaikkavaihtoehtoja. Satamassa oli paljon kivan näköisiä risteilyaluksia. Tämä voisi olla ensi kerran ohjelmassa.

Satamasta siirryimme torille ja kauppahalliin. Lisäksi kävimme Sokoksen tavaratalossa. Keskustassa ei ollut ruuhkaa, ja saimme myös ihastella upeita vanhoja rakennuksia.

Sitten olikin jo päivällisaika, ja suuntasimme suunnitellusti hotellin vieressä olevaan italialaiseen trattoria Sorrentoon. Ennätimme saada pöydän, sillä ravintola vaikutti olevan varsin suosittu ja täyttyi nopeasti.

Itselle raviolipasta-annos bolognese-kastikkeella ja miehelle pitsa ilmakuivatulla kinkulla ja rucolalla. Molemmat annokset olivat sopivan täyttäviä ja saimme istua rauhallisessa nurkkapöydässä. Palvelu oli iloista ja ystävällistä.

Tästä olikin hyvä sitten suunnata takaisin hotellille. Kävimme vielä pienellä iltakävelyllä lähikortteleissa, ja itse kävin vielä iltasaunassa. Jahtihovin vastaanotosta sai myös aina ohi mennessä hörpätä kahvia.

Nukuimme hyvin ja aamuvarhain olimmekin jo maittavalla aamiaisella. Tästä oli mukava suunnata katsomaan torin aamumeininkiä. Kuopion automuseo oli kävelymatkan päässä, joten päätimme tutustua siihen. Museossa oli kiinnostavaa sekin, että siellä oli paljon myös pienempiä autoiluun liittyviä esineitä, kuten taksien taksamittareita.

Palasimme jälleen torin kautta ja haimme kauppahallista leivonnaisia kotiin vietäväksi. Jonkin ajan päästä sitten paluumatkalle ja uusia reissuja odottelemaan. Kuopio kannatti nähdä ajan kanssa!

Ylivieskan reissulla Locos Cocosissa syömässä

Kaverini kanssa on ollut pitkään aikomus ajella Ylivieskaan ja käydä Kärkkäisen tavaratalossa. Lähdimmekin talvilomalla liikkeelle.

Kiersimme tavaratalon ja päädyimme lounaalle Locos Cocosiin. Siellä oli meksikolaistyylinen buffet, jonka ruoat olivat kuitenkin suomalaiseen makuun.

Lounaalla oli myös makean näköinen jälkiruokabuffet, jonka sai ostaa erikseen. Ravintolassa ei ollut ruuhkaakaan. Paikka olikin tuttu muutamalle kaverilleni.

Pitää sitä välillä maakunnissakin ajella. Flunssan vuoksi tämä jäikin sitten talviloman ainoaksi reissuksi!